"Onkos tämä sitten ensi kerta, kun hän minun edestäni pakenee!" alkaa hän pahalla tuulella. "Sehän tapa hänellä aina on! En minä ymmärrä, minkätähden hän minua karttaa? Olenko minä sitten viimeinen miesten joukossa? Onhan minulla kunniallinen virka, jota ei uskota kaikille ryysymekoille. Minä voin vuoden tai parin perästä olla aittamies — herra ja opman ovat tyytyväisempiä minuun kuin yhteenkään toiseen työnjohtajaan; joka tapauksessa voin ennen pitkää saada parhaimman talon moision alueella, — kun vain siitä puhun, niin silloin se jo minulla onkin!"
"Uskon, veli, uskon! Älä nyt niin pahottele."
Mutta liinatukkainen mies jatkaa edelleen:
"Voisin sinullekin tehdä enemmän hyvää kuin pahaa. Kauvan kyllä olet jo istunut tässä hiekkakasassa ja kasvattanut ohdakkeita. Mikä viiden päivän paikka tämä sulle on? Monella kahden ja kolmen päivän miehellä on enemmän hinkalossa ja pöydässä kuin sinulla kaikkein parhaimpina vuosina! Mutta jos minä mainitsen sanan opmannille tai paronille — niin on sinulla paikka käsissäsi, joka maksaa miehen työn — — —. Voisinhan sitten minäkin tulla sinulle kotivävyksi — ei sinulla ole poikaa, ja minun vanhemmillani kaksi vielä kotona — — Katso, niin tai näin — ainahan me kaupoissa sopisimme."
"Miksi emme sopisi", sanoo Huntaugu myöntäen.
"Mutta ei kuitenkaan sovi", nauraa Prits katkerasti.
"Miksi ei sovi! Enkös ole sanonut sinulle: 'tee tytön kanssa asiat selviksi ja minä sanon: amen!'"
"Tee selväksi, tee selväksi", matkii Prits. "Mutta tee sitten selväksi, kun toinen ei likikään laske! Enkös minä ole hänellekin jo sinnepäin viitannut, mutta silloin puhutaan 'liian nuoresta', tahdotaan vielä 'kasvaa' ja nauretaan vihdoin niinkuin tyhmille pojille vasten silmiä ja lähdetään juoksuun."
"Tytärlasten nauruistako nyt kannattaa puhua!"
"Mutta vanhempain pitää lopettaa sellaiset pilkkanaurut!" opettaa Prits.