Mihkel vetelee ajatuksissaan sammunutta piippuaan, ottaa sen sitten huuliltaan ja pudistaa tuhat maahan.
"Ainoata lasta nyt ruveta pakottamaan — sekin on niin kummaa", urisee hän viimeksi. "Minä olen äidin kanssa jo puhunut ja neuvotellut — hänkin sanoo, että voisi tuo vielä vuoden tai parin olla kotona — — — Minkä sitten naisille saa!"
Perheennaisen nimittäminen näytti tekevän Kubja-Pritsin tuulen vielä pahemmaksi.
"Niin, niin, se sinun äitisi! Se näyttää myös kierosti minuun katsovan.
En minä ymmärrä mitä minä hänelle olen tehnyt!"
"Älä nyt joutavia, Prits", varottaa Mikhel. "Hän vartioi sinua niinkuin jokaista poikaa, joka tahtoo viedä pois hänen kalliin tyttärensä. Eikös naisten mieltä tunneta!"
"Eikös hän vain katsone Uudentuvan jäykkäniskaista toisilla silmillä kuin minua?" kysyi Prits urkkivin silmin. "Ja eiköhän Miinanen itsekin liian usein käy kyläilemässä Uudentuvan mökin nurkassa? — — — Kuule, Huntaugun ukko, muista minun sanoneeni: tuosta riitapukarista ei sinulle koidu onnea! Opman ja herra eivät salli häntä silmäinsä edessä. Haagrehillä on vitsat hänen varalleen jo aikoja valmiina — hän saa useimmin astua oikeuspaikan ja kylän väliä kuin kylän ja moision väliä."
"Kuule, Prits", Mihkel koittaa toista rauhoittaakseen kääntää leikiksi, "sinun mielesi alkaa käydä niin happamaksi, että olisi parempi jos ottaisimme suun kostuketta ja puhuisimme mukavimmista asioista!" Ja Mihkel tarjoaa pulloa vieraalleen, mutta tämä työntää sen takaisin.
"Mukavampaa mielestäni olisi, jos sinä voisit sanoa minulle, mitä mulla on toivomista", tutkii Prits.
"Minun puolestani aina hyvää", vakuuttaa isäntä. "Mikä olisi, vaikka vielä vähän odottaisit?"
"Minkä varalta?"