Sotamiehille annetaan merkki; he sitovat köydellä Antsin kädet kiinni selän taakse, niin että rintaluut ruskavat ja onnettoman silmät iskevät tulta, sitovat hänen jalkansakin ja vetävät kolisten hänet alas rappusia. Kahden sotamiesrivin keskeltä viedään Ants alakerrassa olevaan kyökkiin, johon hän suletaan ja jonka oveen tehdään nelisnurkkainen aukko vartioimista varten.
Hetken perästä alkaa kuulustelu jossakin huoneessa. Ensin riisutaan vangilta vaatteet ja hän tutkitaan huolellisesti. Ants kertoo oikeusherrain käskystä kaikki, mitä hän tähän asti oli tehnyt uuden lain selville saamiseksi ja mitä hän siitä oli sanonut — kuinka hän lakikirjan oli saanut kihlakunnan oikeudesta, kuinka oli käsketty pastorilta selitystä kysyä, jos eivät ymmärtäisi joitakuita kohtia, kuinka hän sen oli tehnytkin ja kuinka hän sitten vielä oli mennyt Käruun kysymään venäjän papilta neuvoa. Hän nimittää myös joukon ihmisiä, jotka olivat hänet nähneet Kärun tiellä ja jotka voivat todistaa, ettei hän Mahtran sodan aikana ollut kotonakaan.
Antsin tunnustukset pannaan pöytäkirjaan, sitten sidotaan hänen kätensä jälleen selän taakse ja häntä kuletetaan nuoran päästä pidellen sadan sotamiehen ja kahdenkymmenen soittoniekan saattamana Kuimetsän moisioon. Atlan kylän läpi mennessä, soittavat miehet ja päristävät rumpuja, että kaikki kylän kansa juoksisi kokoon suurta pahantekijää katsomaan.
Kuimetsän moisioon ovat jo apukuvernööri ja oikeusherrat edellä tulleet; heidän joukossaan näkee Ants Mahtran moision opmannin, Rosenberginkin. Saksat tulevat vankia vastaan ja lausuvat:
"Sinä olet kiihottanut koko läänin asukkaita kapinaan — kyllä nyt näet, minkä palkan itsellesi olet ansainnut!"
"En minä ole ketään kiihottanut", vastaa rohkea mies, "sen olette te, saksat, itse tehneet". Vanki viedään huoneeseen ja aletaan häntä siellä syyttää. "Sinä olet kapinoitsijain johtaja", huudetaan hänelle. "Sinä neuvoit toisia sotimaan. Jos et sinä olisi talonpoikia kiihottanut, niin ei kukaan olisi uskaltanut koskea sotamiehiin eikä Mahtran moisioon."
"En minä ole ketään kiihottanut", koettaa kunnan vanhin puolustautua. "Minä juuri teille ilmoitin, mitä aijotaan tehdä, mutta te ette kuunnelleet minun sanojani, te tulitte ja toitte vitsakuormat, kepit, käsi- ja jalkaraudat. Siten itse yllytitte kansaa vihaan!"
Sillä välin on monia muitakin Mahtran miehiä otettu vangiksi ja sidotuin käsin sotamiesten saattamana sinne kuletettu. Ants viedään puutarhaan vartijan mukana. Pihassa hän näkee toisia miehiä. Noiden luo tulee sisältä opman Rosenberg ja Ants Tertsius kuulee hänen sanovan miehille: "Älkää te pelätkö mitään, teissä ei ole syytä; Ants yksin menettää henkensä, kunhan te vain sanotte, että olette tehneet hänen käskynsä mukaan."
Miehet seuraavatkin tätä neuvoa ja päästäkseen rangaistuksesta todistavat he kaikki oikeuden edessä, että he Antsin käskystä olivat tehneet rikoksensa.
Mutta tunnustus varmaankin on apukuvernöörin mielestä hieman epäilyttävä. Miehet saatetaan jälleen pihaan ja Ants tuodaan puutarhasta heidän luoksensa — he asetetaan suut suuta vastaan. Apukuvernööri, paroni Rosen kysyy miehiltä, voivatko he kirkon alttarilla vannoa, että kunnan vanhin, Ants Tertsius heitä oli käskenyt sotaan ryhtymään, että he ainoastaan hänen neuvostaan olivat alkaneet kapinan? Joka sen uskalsi vannomalla todistaa, hänen piti sanoa: jaa, mutta hänen, joka väärin vannoi, oli ajatteleminen, että hänen viimeisenä tuomiopäivänä piti vastata jokaisesta veripisarasta, jonka hän syyttömästi antoi vuotaa.