"Sitä en tuntenut, olin niin vihan vimmassa, etten tuntenut mitään."
"Aivan kuin mun Reino vainajani!" huokaili äiti. "Puhut juuri kuin isäsi, kun hän haagrehin luota tuli ja minä lieden edessä voitelin hänen selkäänsä niinkuin sinun nyt." Vanhus pyyhkii silmiään. "Muistatko, Päärn, sinun isäsi sanoi myös: 'Kun minä heittäydyin rangaistuspenkille ja sotamiesten vitsat alkoivat leiskua selässäni, paloi povessani sellainen viha, että kaikki näytti silmissäni veripunaiselta, enkä tuntenut mitään — — —.' Ja kuitenkin oli hän puoli kuollut, kun pääsi kotiin."
"Muistan, äiti, muistan", mutisee Päärn, ja tarttuu päähänsä kuin viiltäisi sitä. "Ja tiedätkö, äiti, mitä minä ajattelin, kun minua ruvettiin lyömään? Minä muistelin isää, en tiedä itsekään, kuinka hän tuli mieleeni."
"Sinä olet hänen poikansa, se onkin sinun onnettomuutesi. Se viha, joka hänet aina valtasi, kun joku häneen sattui koskemaan, se ei anna sinunkaan hengellesi rauhaa. Se viha, joka sinua aina on kiihottanut vastaan panemiseen, tuotti sinulle jo poikavuosina selkäsaunoja, etkä vieläkään ole tullut ymmärtäväisemmäksi. Eikä sinun isäsikään tullut ymmärtäväisemmäksi, hän ei taipunut, vaan antoi ennen piestä itsensä kuoliaaksi — — —."
Niin, surullinen oli muisto, josta he siinä keskustelivat. Siitä on kolme vuotta kulunut, kun Völlamäen perheenmies Rein Ryytel sai Haagioikeudessa vastaanpanemisesta ja tappelusta kahdeksankymmentä lyöntiä, jolloin hän alkoi sairastaa, kunnes kuoli.
Rikos tapahtui eräänä iltana. Paikkakunnalla liikkui rokkotauti. Völlamäen talossa olivat päivätyöläinen ja talon poika molemmat sairaana. Sentähden oli isäntä itse lähtenyt metsästä heiniä hakemaan. Tuisku oli ajanut tiet umpeen, niin että Reinolle tuli pimeä. Kun hän toisella kädellään pitelee kuormaa ja toisella ohjaa hevosta tielle, kuuluu takaapäin aisakellon helinä. Rein koittaa antaa puoleksi tietä laskeakseen saksaa tai "porvaria" ohi ajamaan. Mutta samassa huomaa hän, kuinka kuorma alkaa kallistua, jo on toinen reen jalas vajoamassa ojaan tai hankeen ja kuorma saattaa kaatua millä hetkellä tahansa. Sentähden hän seisauttaa hevosen. Mutta takana kuuluu kova huuto:
"Tie auki, mies, tie auki!"
"Tie on auki!" vastaa Rein.
"Pois tieltä, lurjus! Etkö sinä näe, että saksa ajaa!" Ja hevoset ajetaan melkein Reinon niskaan.
"Saksa voi kuorman vierestä ajaa ohi!" huutaa mies vastaan.