Että maan ja työveron suuruutta ruvettiin rukiin mitan asemesta sen painon mukaan määräämään, siitä tuli talonpojalle enemmän vahinkoa kuin hyötyä, vaikka kyllä työ arvosteltiin vähän korkeammaksi. Määrätyn painon rukiin hinta oli nimittäin arvosteltu tavallista kauppahintaa halvemmaksi Työhinnan rinnalla nostettiin siten myös verohintaa. Jos esimerkiksi otetaan talo, jolla oli 9 desjatinaa tavallisen hyvää peltoa, 400 neliösyltä kartanomaata j.n.e. oli uuden määrän mukaan veroa vain 123 ruplaa 86 kop niin hän rukiin kauppahinnan mukaan maksoi noin 155 ruplaa. Tuollaisesta paikasta maksettava työvero yksin oli uuden määräyksen mukaan 78 ruplaa, 87 kopeekkaa, mutta oikeastaan rukiin kauppahinnan mukaan 97 ruplaa, 87 kop. Jos työveron maksaja jäi moisiolle päiviä velkaa ja maksoi ne viljassa, niin piti hänen niistä maksaa koko joukon kalliimman hinnan.
Näin olivat moision isännät tässäkin osanneet etuaan katsoa. Sittenkin antoivat täydennykset osaksi selvyyttä ja varmuutta uuden lain seikkoihin ja epämääräisiin kohtiin. —
Talonpoikain vapauttaminen moision isäntien mielivallasta on siitä ajasta asti huomattavasti edistynyt. Kaikki perusteellisemmat parannukset etenkin viimeisellä vuosikymmenellä on tehty hallituksen alotteesta ja moision isäntien vaikutusta lainsäädännön alalla on yhä vähennetty. Tietysti olivat nuo uudistukset usein herroille vastenmielisiä ja synnyttivät paljon eripuraisuutta aateliston ja hallituksen välillä.
Lähin parannus oli uusi passiasetus. Moision isännät olivat kyllä 1856 vuoden talonpoikain laissa toisella kädellään avanneet talonpojalle portit vapaammalle liikkumiselle, mutta toisella kädellään jälleen vetäneet ne niin kiinni, että vain suurella vaivalla saattoi päästä ulos. Talonpoika sai muuttaa toiseen kuntaan, toiseen kuvernementtiin koko Venäjän maalla, mutta niin kovilla ehdoilla, että luvasta ei ollut paljon hyötyä. Tietysti tahdottiin kansaa sillä tavalla kiinnittää kotikontuun, ettei moision isännille tulisi halvasta työvoimasta puutetta. Kaikista noista rajoituksista huolimatta alkoi Virossa vuodesta 1860 painostavien olojen tähden suuri matkustuskiihko, niinkuin entinen Liivinmaan moision isäntä oli ennustanut paroni Heideggin pidoissa. Enimmästi muutettiin Samaran kuvernementtiin. Tuo kiihko näytti äkkiä tulevan niin suureksi, että hallitus peläten kaikellaisia häiriöitä, rupesi julkisesti kansaa varottamaan. Mutta kansan alituiset valitukset moision isäntien liiallisesta liikkumisvapauden rajoittamisesta herättivät kuitenkin huomiota Pietarissa. Nuo valitukset olivat syynä uuden passiasetuksen syntymiseen, jonka ehdotuksen kenraalikuvernööri, ruhtinas Suworow sisäasiain ministerin kehotuksesta valmisti ja joka vuonna 1661 vahvistettiin ja astui voimaan. Uusi asetus antoi talonpojalle nykyisen laajan liikkumisvapauden.
Vuonna 1865 kiellettiin moision isäntiä, kunnanhallintoa ja poliisia ilman oikeuden tuomiota antamasta talonpojille kotoista ruumiinrangaistusta.
Jo vuonna 1866 seurasi uusi maaoikeusasetus. Se vapautti kunnan ja sen itsehallinnon moision isännän yliherruuden ja mielivallan alta. Moision poliisin valtaa rajoitettiin. Hänen vaikutuksensa ei ulottunut moision alueen ulkopuolelle, mutta kuitenkin jäi hänelle vielä kunnan poliisin tarkastusoikeus. — Samana vuonna ilmestyi — jälleen ylemmän valtiomahdin alotteesta — niinsanotut vahingonkorvausmääräykset. Tämän kautta vahvistettiin talonpojille etuoikeus heidän hallussaan oleviin taloihin veron uudistuksissa ja ostoissa sekä määrättiin heille niistä luopuessa korvausta maan vuokrasta ja parannuksista.
Kaksi vuotta myöhemmin, 1868 lopetettiin Viron maalla työorjuus kokonaan. Liivinmaan aatelisto oli maapäivillä 1865 päättänyt lopettaa kaikki työ- ja sekavero-kontrahdit Yrjönpäiväksi 1868 ja kieltää uusien sellaisten tekemisen. Hallitus vaati sitä myös Viron ritaristolta. Kenraalikuvernööri, kreivi Schuwalow ilmoitti Viron ritariston esimiehelle, paroni A. von der Pahlenille, että hän aikoi Viron maapäivillä kohta esittää työorjuuden lopettamista. Tämän ilmoitti paroni v. d. Pahlen 1865 maapäivillä ja ehdotti samalla, että Viron ritaristo itse, ilman hallituksen väliintuloa, ottaisi työorjuuden lopettamisen pohdittavaksi ja että laki oli oleva valmiina 23 p. huhtikuuta 1868. Ehdotus hyväksyttiin, vaikka siihen tehtiin muutoksia. Maapäivillä päätöstä tehtäessä oli lausuttu: "Me emme tahdo antaa hallitukselle aihetta väkivaltaisesti sekaantumaan meidän vapaisiin edistystoimiimme ja sentähden valtuuttaa ritaristo päämiehensä ilmoittamaan hallitukselle, että työorjuus Virossa kolmen vuoden kuluttua on lopetettu; jääköön sitten hallituksen päätettäväksi, onko tarvis määrätä työorjuuden lopettamiseksi vissiä aikaa." Mutta, kun monessa moisiossa työorjuuden lopettamista koetettiin viivyttää, niin antoi uusi kenraaliajutantti, Albedinski Keisarin valtuuttaman käskyn, että työorjuus Yrjönpäiväksi 1868 ehdottomasti kaikissa Viron moisioissa oli lopetettava ja että oikeus oli pitävä laittomina työorjuuden kontrahdit, joita vielä tämän ajan perästä tehtiin. Näin tuli työorjuus poistetuksi Vironmaan laeista.
Ritariston valtaa maan hallinnossa rajoitti paljon talonpoikain asian toimiston lopettaminen vuonna 1893. Kun 1856 vuoden talonpoikain lain mukaan tähän toimistoon ritariston ja hallituksen puolelta valittiin yhtä monta jäsentä, sai aatelisto täydennysten kautta enemmistön käsiinsä — heillä oli kolme edustajaa ja hallituksella kaksi virkailijaa. Sisäasiain ministerin käskystä pantiin 1886 vanhempi asetus jälleen voimaan, ritariston vastustuksesta huolimatta; mutta 1893 lakkautettiin tämä toimisto kokonaan ja sen sijalle asetettiin kuvernementin hallinnon talonpoikain asiain osasto, johon kuului vain ritariston esimies, mutta seitsemän hallituksen virkailijaa.
Tärkeitä muutoksia Viron oloihin toi suuri oikeuslaitoksen uudistus vuonna 1889. Vuotta ennen oli poliisilaitos uudistettu. Siihen asti oli moision isäntä aina ollut talonpojan tuomarina. Harvoin tapahtui tuomio puolueettomasti, varsinkin jos talonpojalla oli asiaa moision isäntää vastaan. Oikeuslaitoksen uudistus vapautti talonpojan moision isännän tuomiovallasta ja hän sai puolueettomat tuomarit — — puolueettomat siitä syystä, ettei heidän käräjäasioissa tarvinnut omaa puoltaan pitää eikä omia etujaan valvoa.
Näin on vähin erin aateliston täytynyt luopua talonpoikain mielivaltaisesta hallinnosta; nyt he maan omistajina ja työn antajina vallitsevat heitä vain taloudellisen ylivoimansa kautta. Kauvan ovat he rajatonta mielivaltaansa saaneet harjoittaa, uusimpaan aikaan asti ovat he olleet kaiken lainsäädännön, kaikkien uudistusten etunenässä, ilman heidän tahtoaan ja alotettaan ei tehty mitään. Vasta parin viimeisen vuosikymmenen kuluessa on heitä lannistettu ja maan sekä kansan kohtalo joutunut valtakunnan hallituksen käsiin. Kaikissa lainsäätämistoimissa, uudistuksissa ja parannuksissa, joita Vironmaan talonpoikain oloihin aina vuodesta 1795 on tehty, on ikäänkuin punaisena lankana huomattava, ettei aateliston enemmistö kristillisestä lähimmäisen rakkaudesta tai myötätunnosta mitään tehnyt talonpoikain hyväksi. Mitä tekivät, tekivät ehkä oman aineellisen hyötynsä vuoksi tai myöntyivät ylempää tulleeseen vaatimukseen tai pakkoon. Talonpoikain eduille on aatelisto aina pysynyt kylmänä. Jos heidän joukossaan oli lämminsydämmisiä, niin olivat he kuin valkeat kaarneet mustien joukossa.