"Niinkuin ei meidän paronia tunnettaisi! Niinkuin se mies naisten rukouksista jotakin välittäisi."
"Mutta nuori paroni tulee kohta takaisin ja moisio joutuu hänelle."
"Niinhän sitä sanotaan, mutta mitä siitä? Ennenkun vanha lähtee omaan ostettuun moisioonsa, opettaa hän nuorelle, kuka hänen alueellaan on lammas, kuka pässi. — — Älä luule, että nuori on kyyhkynen, kun vanha oli sonni! Ja eikös opman jää nuorelle neuvonantajaksi ja silmäin selittäjäksi!"
"Mutta kuule, Päärn!" keskeytti Miina äkkiä, "minun isäni sanoo niinkuin joka puolella puhutaan, että uusi asetus tulee, että talonpoika on vapaa moisiosta ja että orjuus lopetetaan ja että jokainen voi saada maata niin paljon kuin tahtoo. Ja viime pyhänä sanoi Sepän Ants Mahtrasta, — onhan hän kirjoja tunteva mies ja kunnan vanhin myös — Sepän Ants sanoi Juurun kirkon kapakassa, että uusi asetus jo onkin valmis, mutta saksat pitävät sitä vielä salassa. Keisari on jo aikoja pannut nimensä alle."
Päärn huokaa.
"Tiedän kyllä, että sitä puhutaan! Mutta sitä on puhuttu niin kauvan kuin olen elänyt. Kansalla on vaikeat olot, moision orjuus käy yli voimain — tiedät itsekin, että hukkuva tahtoisi mielellään olla kuivalla maalla! Mitä ihmiset ikävöivät sitä he mielellään puhuvat, ja sanovat, että se tulee — — — Jumala tietää, onko noissa jutuissa perää ja kuinka on — mitä minä siitä hyödyn, jos uusi asetus tulee parinkymmenen vuoden perästä? Jota saksalainen ei tahdo, se ei tule."
Äiti ja Miina aikoivat jotakin vastata, mutta tuvan ovi aukesi samassa ja Uudentuvan nuori isäntä astui sisään. Hän näytti huolestuneelta ja lyhyesti tervehdittyään kävi päivätyöläisensä luokse.
"Mitä nuo pahuukset taas sinulle ovat tehneet?"
"Eikös poika puhunut?"
"Puhui kyllä, mutta minä en tahtonut heti uskoa."