"Onkohan noilla herroilla sinua parempaa työläistä koko moision alueella? Ja sellaiselle miehelle antavat selkään! — — — Jumala nähköön, jos tuon salaurkkijan Pritsin nahka nyt olisi minun käsissäni, kyllä minä hänet pehmittäisin!"
"Hiljaa, hiljaa, Jyri!" nauroi päivätyöläinen. "Jos Pritsiin koskisit, niin sairastaisit kohta samallaista selkätautia kuin minä."
Mutta Jyri purki yhä sisuaan ja hänen vihansa kiihtyi niin, että kasvotkin punaisina hehkuivat.
Jyri ja Päärn eivät seurustelleet kuin isäntä ja renki, vaan he olivat vanhat hyvät ystävät ja kaukaa sukulaisetkin. Heidän vanhempansakin olivat olleet ystävykset ja pitivät toistensa kanssa ahkeraa kanssakäymistä. Ja vielä päälle päätteeksi oli Jyrillä aikomus Uudentuvan emännäksi kosia Päärnun Mai sisarta, moision sisäneitsyttä. Kun Päärnulle isän kuoltua ei annettu taloa, otti Uudentuvan Peeter, Jyrin isä, hänet päivätyöläisekseen ja antoi sekä pojan että äidin asua tuossa pienessä tuvassa talon lähellä. Muuten eli Päärn tuon ystävyyden vuoksi paremmin kuin moni muu päivätyöläinen vieraan isännän luona ja hänen eväspussissaan oli aina jotakin, jota ei kaikilla ollut. Jyrin isä oli jo vanha, sentähden oli hän viime keväänä moision luvalla antanut talon isännyyden pojalleen. Kun äitikin jo oli elähtänyt, niin kävi nuoren emännän tarvis talossa päivä päivältä tuntuvammaksi.
Jyri ja Päärn alkoivat keskustella tämänpäiväisestä pieksemisestä ja muista moision oloista, jolloin vilkas nuori mies ystävälleen tapahtuneen onnettomuuden tähden joutui monenlaiseen kiihtyneeseen mielentilaan ja toivotti tuon tuostakin Kubja-Pritsille ja koko moisiolle tulta ja tulikiveä taivaasta. Miina alkoi tehdä poislähtöä. Hän antoi kaikille kättä, erittäin lämpimästi sairas raukalle. Kun hän heitti hyvästi Uudentuvan isännälle, sanoi tämä leikillisesti:
"Noh, Miina, jos sinä nyt et jo näytä tuolle liinaharjaiselle urkkijalle, joka niin usein Huntaugulla kököttää, mistä hirret ovat poikki, niin en sua enää pidä tyttönäkään! Pitäisihän Huntaugun Mihkelinkin näkemän, mikä hän oikein on miehiään."
"Voit olla varma siitä, että minä hänelle kyydin annan", vastasi nuori tyttö punastuen ja lähti. — —
Mutta kuka olisi voinut arvata, että tuo kyydin antaminen niin pian tapahtuisi!
Tuskin oli Miina ehtinyt kylätielle, kun jostakin tien vierestä aidan luota astuu joku ihmishaamu tytön eteen tielle. Pimeässä ei Miina häntä tunne ja kiirehtii hänen ohitsensa, kun häntä otetaan tukevasti kädestä kiinni ja Pärtle-Prits lausuu:
"No, noh, vai tahdotaan niin ylpeästi mennä ohi! Eikös minulle raukalle tänä lauvantai-iltana suotasi pari sanaa!"