Paronitar näytti hermostuneelta.
"Nuo ranskalaiset näyttävät seuroissa tahtovan vetää huomiota itseensä", virkkoi hän salissa asettuen istumaan. "He ovat toisinaan niin liian rohkeita ja vapaita, että sitä on kiusallinen nähdä ja kuulla."
"Kuinka niin?" kysyi Herbert, jääden äidin nojatuolin taakse seisomaan.
"Etkö sinä sitä itsekin huomannut? Nainen nyt rupeaa herrojen kanssa väittelemään ja vielä päälliseksi oman isäntänsä kanssa."
"Ja asioista, joista hän ei tiedä mitään", lisäsi samoin moittien vanha paroni.
"Onhan se jo aivan suunnatonta."
"Mutta neiti Marchandilla on itsenäiset mielipiteet —" koitti Herbert lepyttää.
"Mielipiteet! Mielipiteet! Naisten tavalliset luulottelemiset!" nauroi vanha herra pilkallisesti. "En ymmärrä, mitä hyötyä minun lastenkasvattajallani on tuollaisista otaksumisista!"
"Tahtoisin huomauttaa, että neiti Marchand vain vastasi minun kysymyksiini", koitti Herbert selittää. "Minä kysyin, miten häntä meidän maamme miellytti ja hän lausui siitä mietteensä. Se juuri minua viehätti, että hän sen suoraan teki."
"Hän tuntuu kovin nenäkkäältä ja seottaa itsensä asioihin, jotka eivät koske häneen", pahotteli rouva edelleen.