Huntaugun emännänkin silmissä oli Kubja-Prits, tuo juonikas, salakavala ja perin ylpeä mies, nyt aivan toinen ihminen. Kaikki hänen vikansa ja puutteensa vähenivät pieneksi pilkuksi, jota tuskin silmä erotti; sitä vastoin kasvoivat hänen hyvät ominaisuutensa niin suuriksi, että Viiun vihdoin täytyi ihmetellä, minkätähden hän ennen tuollaista kelpo poikaa oli halveksinut. —
Seuraavana pyhänä oli Huntaugulla pienet vieraspidot. Pärtle-Jaan vaimoineen ja Prits tulivat käymään. Mihkel näytti tietävän heidän tulostaan, sillä hän oli hankkinut tuopin viinaa ja teettänyt kaljaa. Miina ei tiennyt, oliko hän siitä äidille puhunut; mutta ei äiti siitä tyttärelleen ollut mitään virkkanut.
Jos Huntaugun ukko joskus oli pelännyt, että vastahakoinen, uppiniskainen tyttö olisi vieraille epäkohtelias ja vihamielinen, tai loukkaava ja nenäkäs, tai juoksisi pois heidän näkyvistään, niin hän oli erehtynyt. Miina vastasi rauhallisesti kaikkiin tervehdyksiin ja antoi vieraille kättä, jäi tupaan heidän joukkoonsa ja vastasi joka kysymykseen vaikka lyhyesti ja kylmästi. Kihlauksesta ei suorastaan puhuttu. Näytti kuin olisivat kaikki päättäneet olla niin varovaisia kuin suinkin. Prits itse oli kaikkein vaatimattomin. Ainoastaan silloin tällöin kääntyi hän neitoon ja kysyi häneltä jotain vähäpätöistä. Hän oli sen ohella ystävällinen ja kohtelias kuin ei olisi hänen ja Miinan välillä mitään tapahtunut, kuin ei olisi hän niitä, miehiäkään, joiden kintereille Miina oli uhannut koiran usuttaa.
Pärtle-Jaan oli pitkä, kuivettunut mies, tukka ja parta punertavat. Tuo lyhyeksi keritty, tiheä parta peitti ainoastaan leuvan alustan ja poskien ääret, mutta leuka, posket ja nenänalunen olivat paljaat. Hänen silmänsä olivat pienet, vaalean harmaat ja vetiset. Nuo kummalliset silmät punaisine ripsineen ja kulmakarvoineen tekivät miehen tyhmemmän näköiseksi kuin hän todellakin oli. Mutta ei Jaan ymmärryksensä puolesta ollut yhtään typerämpi kuin Huntaugun Mihkel ja monet muut. Ei, hän oli monessa asiassa paljon viisaampi kuin monet vertaisensa. Moisiossa arvosteltiin häntä täsmälliseksi, kuuliaiseksi ja herran käskyille alamaiseksi talonisännäksi, joka antoi opmannille tai paronille monta hyvää viittausta, kun kyläläiset olivat ottaneet moision omaisuutta, käyneet metsässä, taikka pistäneet jotakin mukaansa riihestä tai viinakeittiöstä. Sentähden toivoi hän pian pääsevänsä kunnan vanhimmaksi. Jaanin arvoa ylempien silmissä kohotti vielä se, että hän oli hyvin jumalinen, ahkera kirkkomies ja kotona piti lukuhetkiä.
Pritsin äiti oli pieni hiljainen, harvapuheinen nainen, jolla ei ollut suurta sananvaltaa kotonaan. Korkea villainen päähine, ja valkea huivi päässä, istui hän liikkumatta kuin puukuva nurkassa. Silloin tällöin lausui hän toisten puheeseen jonkun sanan karkealla, kovalla miehen äänellä, joka ei ollut sopusoinnussa hänen vähäpätöiseen vartaloonsa nähden.
Puhe kävi vilkkaammaksi, kun illalla ruokapöydässä pantiin viinapullo kiertämään. Kehotettiin naisiakin rohkeasti maistamaan. Pärtle-Jaan oli ensimmältä juomisessaan hyvin varovainen ja työnsi pulloa takaisin, mutta sitten kun ensimmäiset ryypyt alkoivat vaikuttaa, joutui hän niin hyvälle tuulelle, että joi itse ja kehotti toisiakin juomaan. Nytpä alkoi jo Mihkelin ja Jaanin suusta kuulua sanat 'vävymies' ja 'miniä', ja Pritsille ja Miinalle iskettiin viekkaasti silmää.
Mutta enempää ei puhuttu. Näyttiin yleensä oltavan tyytyväisiä siihen, että Miina, joka ruokapöydässä oli istunut Pritsin vieressä, oli tämän kanssa vaihtanut moniaita sanoja ja vastasi myös estelemättä Pärtli ukon kysymyksiin tai leikkipuheisiin. Suurta mielihyvää näytti myös sekä Pärtlen väelle että Mihklille itselleen tuottavan se, että Huntaugun emäntä koitti vierailleen olla varsin ystävällinen ja puhelias. Mihkel ihmetteli sitä salaa. Parempaa mielenmuutosta ei voinut toivoa!
Pienet pidot loppuivat ilman muistutuksia, mutta sekä vieraat että kotiväki näyttivät olevan niihin täysin tyytyväisiä. Huntaugun isä, jonka kieli oli käynyt hyvin pehmeäksi, virkkoi vielä Miinalle, kun oli vetänyt oven kiinni vierasten jälkeen:
"Kuule tyttö, minä luulen, että sinä lopultakin käyt järkeväksi" — —
Tulevalla viikolla alettiin jo ajoissa huomauttaa Miinaa, minkälainen merkillinen tapaus hänellä torstai-iltana oli odotettavissa. Miina teki, niinkuin kainot tytöt sellaisissa tilaisuuksissa tavallisesti — hän vaikeni, käänsi pois päänsä ja väistyi syrjään.