Nyt alkoi taas Pritsin katse kääntyä oveen päin. Hän odotti, odotti — vihdoin kääntyi hän isännän puoleen ja sanoi:
"Eivätkö teidän ihmiset olekaan vielä kaikki kotona, vaih?"
"Kaikki ovat minun tieteni kotona", hän vastasi rauhallisena.
"Perheentytär varmaankin ujostelee?" virkkoi puhemies yskien.
"Voi niin olla! Noh, kyllä äiti rohkasee!"
Mutta tuo rohkaseminen näytti kestävän liian kauvan; ei tullut äitiä eikä tytärtä. Tuvassa alkoi oleminen käydä yhä tuskallisemmaksi. — — — Vihdoin kuitenkin ilmaantui Viiu, mutta ilman Miinaa. Emäntä oli hämmästyneen näköinen, hänen katseensa kiiti hätäisesti yli tuvan, sitten hän avasi pimeän kamarin oven ja astui sinne. Siellä hänen kuultiin tunnustelevan kuin olisi jotakin etsinyt; mutta pian astui hän taas ulos, nykäsi mennessään Mihkliä kylkeen ja astui sitten taas kiireesti pihalle. — — —
Isäntä läksi hetken ajan perästä hänen jälkeensä.
"Kuule, Mihkel, Miina on kadonnut!"
"Kuinka niin?"
"Häntä ei löydy mistään!"