"Roisto! Kurja roisto!" ärjäsi hän kovalla jalopeuran äänellään ja olisi käynyt Andrei Petrowitschin kimppuun keppineen, ellei Stella olisi astunut väliin.
Neito tarttui kiinni isän käsivarteen, pidätti sitä, kaikki voimansa ponnistaen ja lausui pehmeällä, rauhoittavalla äänellä:
"Isä, älä tee mitään, mitä myöhemmin kadut! Sinulla ei ole oikeutta soimata Andrei Petrowitschia! Hän ei ole tehnyt mitään siihen, että minä olen täällä. Jos siitä tahdot puhua, niin puhu ainoastaan minulle!"
Vaan Riesemann työnsi tyttärensä huolimattomasti syrjään, astui aivan Kurbatowin eteen ja karjaisi hänelle silmiin:
"Ilmiantaja! Viettelijä! Taskuvaras!"
"Tehkää niin hyvin, herra Riesemann, ja istuutukaa!" lausui Andrei Petrowitsch, osoittaen kädellään sohvaa, vetäen samalla itselleen tuolin lähemmäksi.
Herra Riesemann istuutui todella sohvalle, ikäänkuin olisi se läpitunkeva, kirkas, rauhallinen katse, joka viipyi hänen kasvoillaan, hänet lumonnut, petoa hänen sisässään kesyttänyt.
"Herra Riesemann", alkoi Andrei Petrowitsch, heidän istuessaan vastakkain, "vaivautuessanne matkustamaan Pietariin, teitte sen luonnollisesti tärkeistä syistä. Ette luultavastikaan tulleet tänne ainoastaan sanoaksenne minulle loukkaavia sanoja. Sanokaa minulle ne, että voimme pian päättää."
"Vaadin teiltä tyttäreni takaisin!" huusi herra Riesemann.
"Enhän ole teiltä tytärtänne ottanutkaan!"