"Armas Andrei Petrowitsch", lausui hän imartelevasti, "te huomautitte, että poikani ei kykene oppimaan muutamia aineita hyvin. Mitä aineita ne ovat?"
"Ensinnäkin matematiikka ja kaikki, mikä on sen kanssa yhteydessä. Matematiikka on poikanne heikoin puoli… Oletteko määränneet tekniikan poikanne tulevaksi työalaksi, herra Riesemann?"
"Se on itsestään selvää. Hänenhän pitää kerran johtaa minun ja myöhemmin omaa tehdastaan!"
"Pelkään että Eberhardista ei tule hyvää insinööriä", lausui Kurbatow vakavana, "jos uskaltaisin antaa teille neuvon, herra Riesemann, niin päästäkää hänet yliopistoon oppimaan jotakin muuta."
Mutta tämä ajatus oli tehtailijasta niin vastenmielinen, niin vieras, niin tyhmä, ettei hän löytänyt kylliksi kovia sanoja sitä vastustaakseen. Eikö pitäisi antaa Eberhardista tulla insinööriä? Sehän oli kaikkia hänen toiveitaan, suunnitelmiaan, unelmiaan vastaan!
"Andrei Petrowitsch", huusi hän hermostuneena, "antakaa minulle neuvoja missä asioissa tahansa, ja minä olen teille kiitollinen, mutta tässä älkää! Minun poikani tulee siksi, miksi hän on määrätty, miksi hän, niin sanoakseni, on luotu. Ja hänestä pitää tulla hyvä insinööri, siitä tahdon itse huolehtia. Hänen tulee oppia, oppia ja vieläkin oppia! Ja ellei hän tahdo oppia, joutuu hän tekemisiin minun kanssani. Huolellisesti oppien saavuttaa ihminen aina päämääränsä. Kyky ei ole mitään muuta kuin oppimista, ahkeraa oppimista…"
Nähdessään, ettei niin itsepintaista käsitystä vastaan kannattanut väitellä, kohautti Kurbatow epäillen olkapäitään ja vaikeni.
IV
Neiti Stella Riesemannista tuntui kuin olisi Andrei Petrowitsch tuonut tullessaan taloon jotakin, jota siinä ei ennen ollut — nuorteutta.
Hänestä tuntui, kuin olisi Andrei Petrowitsch avannut jossakin akkunat selkoseljälleen, josta nyt viileä henkäys puhalsi sisään.