"Teidän tulee tottua sellaiseen" sanoi Andrei Petrowitsch nauraen, "olen nähnyt, että sellaiseen voi hyvin pian tottua."
Herra Kurbatowin kättä peitti yltäyleensä — paria sormenpäätä lukuunottamatta — kaukaa käsivarrelta tuleva sinipunainen syntymämerkki. Käden äkkiarvaamaton näkeminen saattoi herättää luulon, että se on nahan alta täytetty jähmettyneellä verellä.
"Hänen olisi pitänyt käyttää kintaita — sehän on hirmuista", kuiskasi neiti Rita, tämän nähdessään inhoa osoittaen, poispäin Heinrich Bergmannin puoleen kääntyen.
Ikäänkuin olisi Andrei Petrowitsch kuullut nämät sanat, otti hän taskustaan parin liinaisia kintaita ja pani käteensä.
"En käytä mielelläni kesällä kintaita, suokaatte siis anteeksi", sanoi hän rauhallisesti seurueelle.
Sillä välin oli Riesemannin kuski ilmaantunut aseman eteen, viedäkseen opettajan tavarat vankkureille, mikä Stellan neuvosta heti tapahtuikin.
"Me saavuimme jalan asemalle ja lähdemme samoin takaisinkin, niinkuin me joka päivä ajanvietteeksi teemme. Te taas, herra Kurbatow, haluatte varmaankin lähteä vastaanne lähetetyillä sharabaneilla", lausui Stella Riesemann, joka oli ottanut toimittaakseen tässä tilaisuudessa emännän virkaa.
Mutta herra Kurbatow katseli tulevaa oppilastaan ja lausui:
"Siitä saakoon nuori toverini, jonka kanssa tahdon olla yhdessä, päättää; Bernhard, ajammeko vai lähdemmekö jalan?"
"Lähden toisten kanssa yhdessä jalan", lausui poika, altakulmain vierasta ja sitten hänen ohitseen katsoen.