Lopuksi sanottiin asiaa politisesti vaaralliseksi, alettiin varoittaa herra Riesemannia vahingollisista seurauksista.
"Saattepa nähdä, hän kiihoittaa teidän työläisiänne, hän saattaa heidät nousemaan teitä vastaan", sanoi Riesemannille hänen tuleva vävynsä, sama herra Göbler, joka oli ensin arvellut, että venäläinen ylioppilas koettaa tehdä itseään huvittavaksi.
"Suuren lakon panee hän ainakin toimeen" lisäsi tarttolainen ylioppilas, sama Henrik Bergmann, joka siihen asti oli väittänyt, että pietarilainen toveri tahtoo erikoisuuksillaan loistaa.
"Miksi niin luulette?" kysyi herra Riesemann.
"Yksinkertaisesti siksi", vastasi Oswald Göbler, "että ihminen, joka ilman erikoista syytä rupeaa työläiseksi, siten puuhaa jotakin salahanketta, ja että se hanke ei ole viattominta laatua, sen voi jokainen joka tuntee yleisiä oloja, arvata."
"Ja erittäinkin venäläinen ylioppilas", lisäsi Henrik Bergmann. "Me näemme ja kuulemme Tartossa joka päivä, miten he viettävät loma-aikojaan, miten he pitävät salaisia kokouksia, laativat julistuksia ja levittävät niitä ja ovat kaikkien salassa toimivien lähellä ja kaukana asuvien henkilöiden kanssa yhteydessä, temmatakseen työmiehiä mukaansa liikkeeseensä… En ollenkaan ihmettelisi, jos jonakin kauniina päivänä huomaisitte, että teidän viaton kotiopettajanne on täyttänyt työmiestenne taskut julistuksilla, joissa hän neuvoo heitä vaatimaan teiltä palkan korottamista viidelläkymmenellä prosentilla ja kahdeksantuntista työpäivää!"
Tehtailija Riesemann pudisti epäillen päätään. Hän yleensä luotti suuresti Andrei Kurbatowiin, hän ei ollut huomannut hänessä mitään epäiltävää, ei kotona eikä tehtaassa. Ja toiseksi hän tunsi omansa ja muut paikalliset työläiset — hän tunsi virolaiset työläiset. Heillä ei ollut mitään vaatimuksia, he olivat tyytyväisiä, että heille annettiin työtä ja maksettiin palkkaa, he pitivät työnantajaa hyväntekijänään, eikä mikään ollut heistä niin kaukana kuin lakko- tahi levottomuuspuuhat. Nuoret herrat liioittelivat nähtävästi, he näkivät itse kuvailemiaan peikkoja. Siltä puolelta ei herra Riesemann luullut itsellään olevan mitään peljättävää.
Huomio, jota Andrei Petrowitschin toiminta herätti, tuli kuitenkin hänestä kiusalliseksi, ja hän olisi piankin tehnyt lopun venäläisen työhalulle, ellei hän tahtomattaan olisi ollut venäläisen vaikutuksen alaisena. Hän tunsi Andrei Kurbatowia kohtaan kunnioitukseen vivahtavaa kohteliaisuutta, kunnioitusta, jota matalalta kohonnut, pienen sivistysmäärän omaava ihminen, kaikesta rikkauden synnyttämästä ylpeydestään huolimatta, tuntee korkeasti sivistynyttä, tietopuolisessa suhteessa hänet joka suhteessa voittavaa henkilöä kohtaan, joskin salaa, sydämessään ehkä tietämättään. Riesemann ei saattanut astua Andrei Petrowitschin luo ja sanoa hänelle: "Teidän työssä käymisenne ei miellytä tuttaviani, siksi älkää menkö enään tehtaaseen!" Ja mitä Riesemanniin itseensä tulee, ei hänellä ollut mitään ylioppilaan työssä oloa vastaan; hän ei voinut käsittää, miksi se tuottaisi hänen pojalleen, perheelleen ja tuttavilleen häpeätä, että herra kandidati käy — huvikseen, piloillaan tehtaassa työssä. Aivan päinvastoin — hän oli hyvillään siitä, että herra kandidati kävi hänen tehtaassaan, herra Martin Riesemannin tehtaassa työssä, että hän piti tätä tehdasta niin hauskana.
Ja sitäpaitsi ilmaantui tälle henkilölle, jonka toiminta herätti niin kiusallista huomiota, Riesemannin omassa perheessä rohkea puolustaja. Neiti Stella vastusti kaikkia pilkkaajia, kiusottelijoita ja epäilijöitä; erittäinkin sulhastaan ja tulevaa anoppiaan niin vaikuttavin, sattuvin sanoin, että kiihtynyt keskustelu loppui tuskalliseen äänettömyyteen. Hän ei ainoastaan tahtonut huomauttaa niille, jotka hänen isäänsä varoittivat, että heidän pelkonsa on aivan aiheeton, vaan hän alkoi myöskin selittää, mikä ei ollut kenellekään selvillä, nimittäin kysymystä siitä, miksi herra kandidati oli ruvennut työläiseksi.
"Se mies tekee jotakin, jota te ette viitsi vaivaantua tekemään, vaikka se kyllä olisi teille yhtä tarpeellista kuin hänellekin: hän tutkii elämää ja sen erilaisia ilmiöitä, voidakseen arvostella niitä oikein ja puolueettomasti ja niitä selitellessään ja arvostellessaan nojautua omaan kokemukseensa ja siten todellisuuteen. Te puhutte usein yleisistä asioista, teette johtopäätöksiänne ja julistatte tuomioitanne; mutta kaikki se, mitä te tiedätte, on toisilta ja kolmansilta lainattua, enimmäkseen niiltä, jotka eivät itsekään tiedä mitään, jotka itsekin ovat käyneet lainaamassa; luonnollisestikin teette silloin vääriä johtopäätöksiä ja arvostelette väärin. Aivan samoin, kun nytkin olette arvostelleet väärin Andrei Petrowitsch Kurbatowin tiedon halua."