Stella tarvitsi, kuten Kurbatow huomasi, hänen neuvoaan, eikä lainkaan tietämättään; neito tahtoi siten vaikuttaa sitovammin johtajaansa ja opettajaansa, jonka neuvoa hän tarvitsi.
"Mitä tarkoitatte?" kysyi Andrei Petrowitsch, katsoen tutkivasti neitoa hänen totisiin, kylmiin kasvoihinsa.
"Tahtoisin tulla työtätekeväksi ihmiseksi, kuten tekin. En muuten voi sietää nykyistä ja tulevaa elämääni. Olen vakaasti päättänyt hankkia elämälleni sisältöä. Ikävöin työtä ja toimintaa — tarkoituksenmukaista, tarpeellista työtä."
"Esimerkiksi?"
"Siitä en ole vielä selvillä. Siksi tarvitsenkin teidän neuvoanne… Rupeaisin opettajaksi niinkuin tekin olette — sitä olen enimmin ajatellut —, mutta olen huomannut, ettei minulla ole siihen toimeen tarvittavia ominaisuuksia, ennen kaikkea kärsivällisyyttä — teidän kärsivällisyyttänne. Ja kun en tahdo olla puolinainen tehtävissäni, luovuin siitä ajatuksesta. Andrei Petrowitsch, minkä toimialan te neuvoisitte minun valitsemaan?"
"Toimialan?… Mutta tehän aiotte mennä naimisiin, Stella Martinowna!"
"Niin aionkin. Mutta se ei saa olla minulle esteenä toimialaani valitessani eikä toimeentuloani hankkiessani. Avioliittoa en tahdo tehdä itselleni miksikään kutsumukseni esineeksi — nyt kaikkein vähimmin, Andrei Petrowitsch!"
Neiti Riesemann lausui tämä niin rauhallisesti ja niin päättävällä äänellä, että Kurbatow jäi hetkeksi sanattomaksi ennenkuin hän voi huomauttaa hänelle sanojensa, päätöksensä seurauksia.
"Miten luulette voittavanne vastukset, joita avioliittonne epäilemättä tuottaa?" kysyi hän lopuksi. "Teidän miehenne, suurkauppias Göbler, ei luullakseni ole tyytyväinen siihen, että hänen vaimonsa, hänen kanssaan yhdessä eläen, harjoittaa tointa; se olisi vastaista hänen ja hänen seurapiirinsä ajatus- ja elintavoille, joiden alaisena hän on!"
"Hänen täytyy tyytyä siihen!"