"Siksi että hän teitä rakastaa?"
"Niin. Ja siksi, etten voi enkä tahdo hänen kanssaan muutoin elää."
"Sitten vaatii tärkeämpi käytännöllinen toimiala jota te luultavasti pidätte silmällä, valmistusta, joka eroittaa teidät useaksi vuodeksi. Luuletteko, että sulhasenne suostuu siihen?"
"Hänen täytyy suostua siihen, jos hän rakastaa minua ja yleensä haluaa tulla yhdistetyksi minuun."
"Aiotteko asettaa tämän hänelle ehdoksi?"
"Aion."
"Ja oletteko jo kylliksi ajatelleet, mitä siitä voisi seurata, ellei hän suostuisikaan vaatimukseenne?"
Stellan huulet puristuivat yhteen ja hän loi silmänsä maahan. Hänen kasvonsa oli peittänyt tumma puna ja hänen suunsa ympärille oli ilmaantunut päättävä, terävä piirre. He olivat nähtävästi koskeneet asian hellimpään ja arimpaan kohtaan.
"Olen kyllä, Andrei Petrowitsch. Olen ajatellut tätä asiaa, ja luulen voivani pysyä järkähtämättä päätöksessäni, niin raskasta kun se tulee minulle olemaankin. Sitäpaitsi en vielä odotakaan sellaista seurausta, toivon saavuttavani tarkoitukseni sovinnollista tietä, ilman että sellainen kauhea ero tulee tapahtumaan. Tahdon taitavasti vastustaa kaikkia ennakkoluuloja, armas ystävä, ja ottaa vasta sitten viimeisen, ratkaisevan askeleen, kun kaikki puolustuskeinoni, kaikki apuneuvoni ovat käytetyt."
"Mutta teillä ei tule olemaan taisteltavana ainoastaan sulhastanne, vaan myöskin vanhempianne, tuttavapiiriänne ja sen lisäksi koko sitä yhteiskunta-luokkaa vastaan, joka on heidän takanaan. Luuletteko olevanne siihen valmis, Stella Martinowna, luuletteko omaavanne niin paljon voimia ja tarmoa, että pääsette taistelussa voittajaksi?"