"Niinkö, vain siksi että käsketään", sanoi Egloff.
"Että käsketään", vahvisti Laibe. "Koko viikon sitä petkuttaa ihmisiä ja on peloissaan ja yhtenä päivänä muistaa, että kaikki kerran on muuttuva hyväksi. Sellainen on lupaus, ja siis odottaa sitä."
"Odottaa", toisti Egloff pilkallisesti.
"Mitä voi muuta tehdä, odottaa", vastasi Laibe varmasti.
Egloff nousi hiukan koholleen ja sanoi äkkiä tavattoman kiivaasti: "Ja tämä odottaminen tekee meistä kaikista narreja! Odotetaan ja odotetaan, tehdään sitä ja tätä, jotta aika kuluisi, mutta suuri, pääasia, tulee vasta. Ja aika kuluu eikä tule mitään ja me olemme narreja."
Vihaisena heittäytyi Egloff jälleen tyynyille. Juutalainen heitti parooniin pikaisen, pelokkaan katseen, kumarsi ja sanoi hiljaa ja nöyrästi: "Odottaminen ei ole mitään suurille herroille, aatelismiehellä on kuuma veri, hän ei odota mielellään, mutta juutalaisraukalla ei ole muuta."
"Onhan sinulla rahasi", väitti Egloff, "tekeehän se sinut onnelliseksi. Kun olet pettänyt talonpoikaa, silloin olet onnellinen, kun olet kuljettanut jotain salaa rajan yli, silloin olet onnellinen, kun olet ostanut vasikannahan alle hinnan, silloin olet onnellinen."
Laibe pudisti arvelevasti päätänsä: "Onnellinen, loruja, kaunis onni. Silloin on myös se onnellinen, joka on hyvin nälkäinen ja hänen ympärillään on pelkkiä paisteja ja ne höyryävät ja tuoksuvat hyviltä ja hän saa haistella niitä kaikkia, mutta ei koskea mihinkään. Onnellinen, kun aina vaan saan kävellä ja ajaa toisten rahojen ohitse. Ajan tuolla metsässä, kauniita, suuria runkoja, puhdasta rahaa, mutta ei minun rahaani. Kuljen ladon ohitse, se on aivan täynnä rahaa, mutta ei minun rahaani. On sekin onnea." Laibe nauroi pilkallisesti partaansa.
"Sanoppas", alkoi Egloff miettiväisenä puhua, "oletko aina ajatellut rahaa. Olethan ollut nuorikin, ja nuoruudessa on toki myös muita ajatuksia päässä, silloin on myös hauskoja asioita." Mutta Laibe nauroi jälleen hiljaista, pilkallista nauruaan: "Hi, hi, nuoruuteni, hyvä herra, mikä nuoruus se oli. Olin viidentoistavuotias poikaloppi, kun isä pani repun selkääni ja sanoi: Mene ansaitsemaan. No, ja minä menin, ja maantiellä pelkäsin santarmeja ja rajavartijoita ja metsässä metsänvartijoita, ja kun metsässä tuli pimeä, silloin tuli suuria, mustia lintuja, lensi aivan matalalta ja suhisutti siipiään — pelkäsin! Ja kun sitten saavuin talonpojan luokse, pelkäsin kolkuttaa ovelle, ja kun kuitenkin kolkutin ja talonpoika tuli avaamaan, pelkäsin jälleen. Ja minä luulin, että keisari ja ministerit ja herrat ja talonpojat kaikki ovat olemassa vain pelottaakseen juutalaispoika parkaa."
"Mutta etkö toisinaan", keskeytti Egloff, "etkö ajatellut tyttöjä ja sellaisia asioita?"