"Eikö totta?" sanoi paroonitar. "Isäsi onkin luullakseni puhunut hänen kanssaan hyvin vakavasti, hän on kai myös sanonut hänelle, ettei hän pidä tätä liittoa toivottavana. Muuten on hän jättänyt kaiken riippuvaksi sinun ratkaisustasi. Tiedäthän, ettei hän enää mielellään ratkaise mitään yksinään. Mutta minua ilahduttaa, rakas lapsi, että sinäkin ajattelet samoin.
"Kuinka minä ajattelen?" sanoi Fastrade nopeasti, "en tiedä lainkaan, mitä minä ajattelen."
"Mutta, rakas lapsi", huomautti paroonitar, "tuollainen kevytmielinen nuori mies."
"Ei, ei, ei, en tiedä mitä ajattelen", toisti Fastrade; hän riistäytyi irti vanhasta naisesta ja lähti isänsä huoneeseen.
Kun Fastrade astui sisään, ojentihe parooni kumaraisesta asennostaan suoraksi: "Tule istumaan, tyttäreni", sanoi hän juhlallisesti. "Dietz Egloff on pyytänyt kättäsi, ja sinä olet kyllin vanha ratkaisemaan itse." Hän pysähtyi ja näytti tyytymättömältä. Hän oli pettynyt sen johdosta, että se, mitä hän sanoi, tuli esille niin vaivalloisesti ja kankeasti. "No niin", jatkoi hän sitten ja antoi äänelleen vakavamman, täyteläisemmän soinnun, "olen sanonut hänelle, etten voi pitää häntä soveliaana puolisona tyttärelleni. Olen sanonut hänelle, että minä en hyväksy häntä, mutta että hän kysyköön sinulta ja sinä saat ratkaista." Hän vaikeni sitten ja yski, sillä puhuminen oli rasittanut häntä.
"Mitä sanoi hän?" kysyi Fastrade ja hymyntapainen leikki hänen suupielessään. "Hän ei sanonut paljoa", vastasi parooni, "hän sanoi vain, että hän odotti sinun ratkaisuasi, sitten hän nousi ja lähti. No, arvelen, ettei ratkaisu tule olemaan vaikea." Syntyi äänettömyys. Fastrade oli nojannut päänsä tuolin selustaan ja katseli miettien kattoon, huulet yhä vielä kuin hymyyn valmiina. "No?" kysyi parooni vihdoin.
"Ajattelen", sanoi Fastrade vihdoin ylös kattoa kohden, "ajattelen kirjoittaa hänelle, että hän saa tulla."
Parooni ei vähään aikaan vastannut, hän yski ja ryki, vihdoin alkoi hän puhua, epävarmasti ja vaivalloisesti: "Toisin sanoen, sinä siis otat hänet, harkitsematta, miehen, josta tiedät, että minä en häntä hyväksy, kevytmielisen ihmisen, pelaajan. Mutta sellainen olet aina ollut, minun neuvoanihan et ole milloinkaan kuullut, sinun on aina täytynyt saada oma tahtosi perille. Mutta lapsi, lapsi", ääni kohosi ja muuttui pateettiseksi, "liian myöhäinen havaitseminen, että minä olen oikeassa, tuottaa surua kaikille. Saat nähdä —." Mutta hän oli arvostellut voimansa liian suuriksi, ääni petti yht'äkkiä, hän nojasi tuolissaan taaksepäin ja sulki silmänsä. "Tee miten haluat", mumisi hän hiljaa ja masentuneena, "ethän kuitenkaan tahdo totella."
Fastrade kumartui huolestuneena eteenpäin ja otti isäänsä kädestä: "Kyllä, isä", sanoi hän, "tottelen kyllä, mutta jos minun tulee ratkaista, niin ratkaisen näin."
Parooni rypisti suuttuneena kasvojaan: "Hyvä, hyvä, tee kuten tahdot, mene nyt, olen väsynyt." Fastrade nousi ja meni. Huoneessaan tapasi hän pikku palvelustytön Trinen. "Trine", sanoi hän, "vieläkö pidät Hansista, hevospojastasi?" Tyttö taivutti ujosti päätään ja nauroi: "Mitä vielä, hänestä —", sanoi hän hiljaa. — "Niin, rakasta vain häntä", jatkoi Fastrade, "hän on toisinaan humalassa, eikö totta?"