"Niin, kyllähän —", vastasi Trine, mutta Fastrade keskeytti hänet: "Se ei haittaa, rakasta vain häntä, miesparat, he ovat sellaisia, he eivät oikein osaa selvitä elämässä, me voimme kenties auttaa heitä." Trine kohotti punastuneet kasvonsa Fastradeen päin ja sanoi avomielisesti: "Voi, neiti, Hans onkin niin säyseä humalassa ollessaan."

"Vai niin", sanoi Fastrade, "sitä parempi."

Mutta Egloffille kirjoitti Fastrade: "Voitte tulla. Fastrade."

Seuraavana iltapäivänä odotettiin Egloffia. Paroonitar Arabellalla oli musta silkkipukunsa yllään. Hän kulki huoneissa huolestuneesti touhuten ja järjestellen. Mietteissään jäi hän seisomaan Fastraden eteen: "Luulen, että teemme niin", sanoi hän, "että minä annan sytyttää lamput salissa jo aikaisemmin, sinä otat hänet vastaan täällä, te sanotte toisillenne sen, mikä on tarpeellista, minä olen isäsi luona, sitten tulette te sisään meidän luoksemme. Kauvan ette saa viipyä, se kiihoittaa isääsi ja voisi olla hänelle vahingoksi. Minä annan teille merkin, milloin teidän tulee lähteä. Hyvä, te menette sitten sinun huoneeseesi ja kihlautuminen jatkuu edelleen, kunnes Christoph kutsuu illalliselle. Isäsi tarjoo pullon Château Pape Clémentiä ja pullon Roedereriä. Meillä on kalaa, lintuja ja omenapaistosta, luulen että siten kaikki käy hyvin."

"Siis juhla", sanoi Fastrade pilkallisesti. Vanha nainen kohautti kapeita hartioitaan: "Isäsi on sitä mieltä, että mitä hän ajatteleekin asiasta, on kuitenkin kaikki tapahtuva niin, kuin sellaisissa tilaisuuksissa on tapana." Mutta Fastradea ei tämä kaikki tuntunut miellyttävän ja hänen äänensä kaikui harmistuneena, kun hän sanoi: "Isä tekee tosin hyvin ystävällisesti uhratessaan rakasta Pape Clémentiään, mutta minusta ei kihlaus muutenkaan ole mikään erityisen miellyttävä hetki, ja jos siitä nyt vielä tehdään seremonia —"

"Sitä ei voi muuttaa", sanoi paroonitar ja kääntyi jälleen puuhiinsa, "jokaisella asialla on muotonsa."

Alkoi jo olla hämärä, kun Egloff tuli. Fastrade seisoi keskellä salia mustassa pitsipuvussaan, vaalea ruusu vyöhön pistettynä. Hän näytti hiukan vihaiselta, niinkuin aina, kun hän oli hämillään. Sisään astuessaan hymyili Egloff pilkallista hymyään, mutta Fastrade näki heti, että hänkin oli hämillään, ja se rohkaisi häntä. Egloff astui hänen luokseen, tarttui hänen käteensä suuteli sitä ja piti sitä sitten omassaan. Fastrade huomasi, että hänen kätensä oli hyvin kylmä ja varovainen, ikäänkuin olisi hän pelännyt Fastradeen sattuvan. "Kiitän teitä", sanoi Egloff, "en olisi uskonut, että kirjeen odottaminen voi tuottaa sellaista tuskaa, joka hetki tuntui minusta tekoni uskalletummalta, mutta en voi odottaa, pelaan mielelläni uhkapeliä."

Fastrade rypisti hiukan kulmakarvojaan. "Ah ei, ei sitä", sanoi hän, "en tahtoisi mielelläni kuulua noiden vastenmielisten pelivoittojen joukkoon."

Egloff nauroi: "No hyvä, nimittäkäämme sitä toisin." — "Mutta mistä tämä ajatus juolahti mieleenne?" kysyi Fastrade, "mehän tunnemme toisiamme niin vähän." "Se oli vain yksi voitonmahdollisuus minulle lisää", vastasi Egloff, "sillä kun oikein tarkasti tuntee toisensa —." Mutta Fastrade keskeytti hänet: "Te ette saa tänään puhua niin — jumalattomasti." — "Jumalattomasti", toisti Egloff, "ei, minä tunnen itseni tänään niin hurskaaksi kuin vain se, jolle on tapahtunut hyvä työ." Hän suuteli jälleen Fastraden kättä ja sitten olivat he vaiti. Fastradelle johtui mieleen: niin on, kuin olen aina ajatellutkin, siitä muodostuu naurettava tilanne. Vihdoin alkoi Egloff jälleen puhua: "Näette miten tämä talo tekee minut araksi, unohdan varmaankin tärkeitä asioita. Eikö ole vielä muodollisuuksia täyttämättä?"

"Meidän on mentävä isäni luokse", vastasi Fastrade.