Fastraden kasvoille kohosi tuskallinen ilme; äkkiä kuin ilmestyksenä näki hän edessään sairaalan valkeat käytävät, salit vuoderiveineen, joissa valkeilla tyynyillä lepäsivät kalpeat kasvot; nuo suuret kärsimysten majapaikat, jonne ne olivat ladotut numeroituina ja ryhmiin järjestettyinä.
"Ja se on kuitenkin niin hirveää.⁰
"Elämä? luonnollisesti", sanoi Egloff rauhallisesti, "peto, jota ei voi kesyttää, jota vastaan ei ole mitään neuvoa. Ennen annoin pedon olla petona, nyt täytyy minun varoa, etten anna sen tulla sinua liian lähelle", ja hän painoi Fastradea lujemmin itseänsä vastaan. Fastrade hymyili jälleen: "Mutta täällä Padurenissa", sanoi hän, "et saa nauraa kenellekään.⁰
"Mutta Port'in laki", huusi Egloff huvitettuna, "Sille me näytämme pitkää nenää."
Huoneissa alkoi nyt vilkastua, paroonitar Arabella hyöri edestakaisin, parooni kuljetutti itseään ja vihdoin tuli Christoph ja ilmoitti, että pöytä oli katettu.
Ruokasalissa istui parooni jo pöydässä, pää painuksissa, kalpeat kasvot väsyneinä ja huolestuneina; paroonitar Arabella ja Couchon seisoivat odottaen tuoliensa takana. Kun Fastrade esitti sulhasensa Couchonille, katseli vanha ranskatar miltei satavuotiailla silmillään keikaillen Egloffiin, hymyili hampaattomalla suullaan ja mumisi: "Joli garçon". Täällä käytiin kummitusten seurassa pöytään, ajatteli Egloff. Sitten alkoi ateria. Paroonitar piti vireillä miltei kuumeisen vilkasta keskustelua, kuin olisi hän pelännyt, että voisi syntyä epämiellyttävä paussi. Hän puhui Egloffeista, jotka hän oli tuntenut, eräästä ruhtinatar Caronatista, Dietz Egloffin äidinäidistä, hän erehtyi sukulaissuhteissa, mille sitten voitiin nauraa. Mutta kun kuitenkin syntyi hetken äänettömyys, katsahti parooni Egloffiin ankarasti ja kysyi: "Vieläkö Sirowissa tulee kaadettavaksi paljo metsää?" Fastrade katsoi Egloffiin, tosiaankin, tämä punastui kuin poika vastatessaan: "Ei, luulen että riittää jo."
"Niin, meidän metsämme", jatkoi parooni korkealla äänellä, "meidän metsämme —", mutta sitten hän hervottomana vaikeni, niinkuin hänelle nykyään useasti tapahtui, kun hän valmistautui entiseen tapaansa lausumaan tärkeän mielipiteensä. Paroonitar alkoi jälleen nopeasti puhua, hän puhui kalasta, jota juuri oli syöty, suuresta toutaimesta; alhaalla puistossa olevan pikku järven toutaimethan olivat kuuluisia puhtaasta maustaan, ja sitten puhuttiin muistakin kaloista. Tarjoiltiin juuri lintua, kun parooni jälleen kohotti päätään ja kysyi: "Eivätkö metsänhävityksen johdosta metsotkin häiriinny?"
Tällä kertaa vastasi Egloff rauhallisesti ja tuskin huomattavasti hymyillen: "Ei, metsoille ei tapahdu mitään." Parooni nyökäytti päätään: "Niin, niin, metsästyksestä huolehtiminen kuuluu myöskin aatelismiehen ihanteisiin."
Christoph kaatoi nyt Roedererin laseihin, syntyi juhlallinen hiljaisuus, vapisevin käsin kohotti parooni lasiaan ja sanoi huolestuneella äänellä: "No, Arabella, me voimme kai esittää uudelle sukulaisellemme sinunmaljan. Jumalan siunaus teille, lapseni." Lasit kilahtivat yhteen, Christoph seisoi herransa tuolin takana, pani kätensä ristiin ja näytti sellaiselta kuin aikoisi hän itkeä. Omenapaistosta syödessä matoi keskustelu vain vaivalloisesti eteenpäin, kaikki tunsivat helpotusta, kun paroonitar vihdoin antoi merkin nousta pöydästä. Aterian jälkeen oltiin vielä hetkinen salissa, poltettiin paperossi, parooni puhui salaojituksen tarpeellisuudesta, ja sitten sanoi Egloff hyvästi. Fastrade saattoi häntä eteiseen, hän taivutti päätään taaksepäin, nähdäkseen Egloffia silmiin, ja nauroi: "Tämä oli koetuksen päivä", sanoi hän, "kun tulen teille, on minun vuoroni." "Oikeus vallitsee", vastasi Egloff, tarttui Fastradea vyötäisistä, kohotti hänet ylös ja suuteli häntä. Christoph katseli sitä suunnattoman hämmästyneenä ja kääntyi poispäin.