Fastrade punastui, mutta katsoi häntä lujasti silmiin. "Kyllä", vastasi hän, "niinkuin siihen aikaan osasin rakastaa. Säälin häntä niin syvästi, hän oli niin yksinäinen, arka ja avuton, tahdoin olla hänen luonaan ja tehdä hänelle hyvää."
"Minä muistan hänet", sanoi Egloff kevyesti, "hänellä oli liian lyhyiksi leikatut kynnet ja hänen hiuksensa ulottuivat takaa kauluksen yli. Niin on kaikilla kandidaateilla."
"Silloin et muista häntä", innostui Fastrade sanomaan, "hän oli aina erittäin hyvin puettu."
"Niinkuin kandidaatit yleensä pukeutuvat", tuumi Egloff, "yhtäkaikki, sinä matkustit hänen luokseen."
"Minä matkustin hänen luokseen", vastasi Fastrade ja hänen äänensä alkoi vavista, "koska hän oli kuolemaisillaan ja koska olin luvannut olla hänen luonaan, jos hän tarvitsisi minua. Sinua ei voine loukata se, että pidin hänelle antamani lupauksen ja olin hänelle uskollinen."
Egloff kohautti olkapäitään: "Ajatuksessa, että olet ollut uskollinen jollekulle toiselle, ei ole mitään erikoisesti minulle mieluista. Muuten käytät sanaa sääli. Onko sääli ja rakkaus samaa?"
"Luulen niiden kuuluvan läheisesti yhteen", vastasi Fastrade.
"Säälit siis minuakin?" tutkasi Egloff yhä itsepäisesti ja ärtyisästi.
"Kyllä", vastasi Fastrade ja koetti antaa äänelleen varman ja urhean sävyn, "kun näen, että olet levoton ja kiusaantunut, että kaikki ovat sinua vastaan, silloin säälin sinua ja tahtoisin tehdä jotain, jotta ympärilläsi kirkastuisi ja valkenisi."
"Oo, ymmärrän", sanoi Egloff yhä edelleen ärtyneesti ja pilkallisesti, "järjestystä rakastava nainen, joka tulee epäjärjestyksessä olevaan huoneeseen ja jonka valtaa intohimoinen halu järjestää. Sinä tahdot siis parantaa ja kasvattaa, rakkaus on sinussa pedagoginen vietti — kuinka sanoisin — guvernanttivietti. Sitähän sinä tahdot, eikö totta?"