Muuan vieras herrasmies herätti seurassa erikoista huomiota. Se oli venäläinen kaartinupseeri, kreivi Shutow, joka jo muutamia päiviä oli ollut Egloffin vieraana, suuri, lihava mies, hiukset ja poskiparta hiukan harmenneet, säännöllisen muotoiset kasvot kalpeat ja veltot, raskaat silmäluomet pitkine ripsineen, jotka kohosivat vain harvoin, peittivät harmaita, sentimentaalisia silmiä. Kreivi liikkui verkkaisen varmasti, tervehti ja antoi esitellä itsensä ja tarkasteli samalla rauhallisesti ja tarkoin naisia. Hän ei mielellään seisonut, ja kun hän istui, istui hän mielellään seuran kauneimman naisen vieressä. Niinpä hän suuntasikin askeleensa Lydiaa kohden ja istuutui hänen viereensä. Hiukan syrjäänpäin kumartuneena nojasi hän tuolin käsipuuhun, ollakseen lähempänä kaunista käsivartta, ja alkoi keskustelun laulavalla äänellään: "Minua, ilahduttaa suuresti, että saan täällä kerrankin tutustua seudun naisiin. Naisethan ovat ylipäänsä jokaiselle tärkeitä, mutta me venäläiset, me olisimme ilman naisia hukassa."
"Kuinka niin?" kysyi Lydia ja verhoutui viuhkansa taakse noilta harmailta silmiltä, jotka katselivat häntä epämiellyttävän tarkasti.
"Niin, nähkääs", jatkoi kreivi, "Venäjä on hirveän suuri, liian paljo tilaa; ennenkuin huomaakaan, on yksin. Matkustaa päiväkausia yksinään, asuu omalla maatilallaan, ja muut tilat ovat hyvin kaukana. Kun lähtee metsästämään, niin vain aroa, ei ainoatakaan ihmistä. Yönsä nukkuu suurella heinäru'olla, ympärillä kaikki hiljaista ja avaraa, yllä taivas, — no niin, silloin tuntee itsensä niin tyhjäksi ja hiljaiseksi kuin suuri, suunnaton saippuakupla. Silloin ovat naiset tarpeen, ne tekevät elämän vähemmän autioksi ja lämpimäksi."
"Mahtaa olla ihanaa nukkua yötä heinillä", virkkoi Lydia.
"On kyllä", sanoi kreivi, "vain liian voimakas tuoksu, aamulla herää päänsärkyyn, kuin olisi juonut koko yön."
Gertrud Port tulla leijaili nyt paikalle, hän tahtoi myös saada osansa mielenkiintoisesta muukalaisesta. "Eikö totta, herra kreivi", kysyi hän, "Venäjällä ollaan hyvin musikaalisia?"
"Kyllä", vastasi kreivi ja antoi katseensa hetkisen hajamielisesti viivähtää Gertrudin terävillä kasvoilla, "me laulamme paljon, laulaminen käy hitaammin kuin puhuminen, mutta meillä on niin paljo aikaa." Mutta kun Lydia kääntyi kysymään jotain Gertrudilta, pyysi kreivi anteeksi, nousi ja meni Egloffin ja kreivi Bützowin seuraan. "Hyvät herrat", sanoi hän, "illalliseen on kai vielä aikaa, vieraistanne ei ole enää huolta, parooni, mitenkähän olisi pienen préférencen laita?"
"Teillä on kiire, kreivi", huomautti Egloff. "Kiirekö, mitä vielä", sanoi kreivi, "olen vain huomannut, ettei ole mitään parempaa ruokahalun antajaa kuin pari erää préférencea ennen ateriaa." He menivät pelihuoneeseen, mielihyvästä huokaisten istahti kreivi korttipöytään, jakoi lihavalla, sormuksia täynnä olevalla kädellään kortit, istumapaikkojen määräämistä varten ja sanoi: "Täällä sitä on kotonaan." Egloff sekoitti hermostuneena korttipakan, hän oli huonolla tuulella. Kreivin ollessa hänen vieraanaan oli hän pitkästä aikaa taas pelannut paljon ja suurista panoksista, ja häntä suututti huomio, että peli kiihoitti häntä enemmän, kävi enemmän hänen hermoillensa kuin ennen. Parooni Port ja tohtori Hansius, jotka olivat vetäytyneet pelihuoneeseen polttamaan, astuivat lähemmäksi ja katselivat peliä jännittyneen ja tyytymättömän näköisinä.
Vihdoinkin tuli aika lähteä illalliselle. Paroonitar Egloff tarttui parooni Port'ia käsipuolesta ja juhlallisessa jonosta lähdettiin ruokasaliin. Punainen neiti von Teschen säteili tyytyväisyydestä avatessaan ruokaliinaa. "Teidän mielestänne varmaankin on epärunollista ja materialistista", sanoi hän naapurilleen, luutnantti von Klettelle, "että nuori tyttö iloitsee niin kovasti ruoasta, mutta ruoka täällä Sirowissa on aina niin mainiota." "En suinkaan", vastasi luutnantti, "minusta on mieluista ymmärtää naisten tunteita, ja tämän ymmärrän."
Pöydän toisesta päästä kaikui jälleen Dachausenin sydämellinen nauru, hänen laskiessaan leikkiä sinipunervan neiti von Teschenin kanssa. "Teidän puolisonne", sanoi kreivi Shutow Lydialle, "nauraa niin miellyttävästi, ja minä kuulen mielelläni naurettavan."