"Saapi kyllä; ja saatanpa tuota vielä käydä heitä manuuttamassa hiljaa olemaan."
Tulipa taas sisään emäntä piikoineen, jotka rupesivat vuoteita laittamaan, tekivät pastorille vuoteen sänkyyn, ainoaan, joka oli huoneessa, ja lukkarille lattialle.
Talon väki rupesi sitten lähtöä huoneesta tekemään, vaan ovella kysäsi vielä Liisa: "Jokohan varain kahvea aamusella?"
"Tuossa kuuden tienoilla", vastasi pastori.
Kun sitten talon väki kaikki oli poistunut, hyvää yötä toivotettuaan, ja pastori ja lukkari olivat jääneet kahden kesken, virkahti pastori, hetken äänettömyyden jälkeen: "Lieneeköhän todella kaikki väki niin hiljaiseksi asettunut, ett'ei ole mitään yörauhan häiritsemistä pelkääminen?"
"Saatanpa paremman vakuuden vuoksi vielä käydä katsomassa", vastasi lukkari, pisti lakin päähänsä ja pyörähti ulos.
Niin hyvin porstuassa kuin kartanollakin liikkui yhä väkeä, jonka joukosta kuului hiljaista keskustelua, vaan ei mitään rähinää. Päärakennuksen nurkan takana keskusteli hyvin innokkaasti, vaan kuiskaamalla melkein, pari miestä. Toinen veti aina joskus povestaan pullon, tarjosi kumppanilleen ja virkahti: "Otahan tuosta! Se asia kannattaa ryypynki." Muita sanoja lukkari ei eroittanut; hän kulki vakavasti eteenpäin, päätään kääntämättä, eikä ollut huomaavinaankaan miehiä, kun he ottivat kulauksia.
Hän kääntyi nyt taaksepäin, pirtin sivu sinne päin, josta iltahämärässä oli tultu kinkeritaloon. Mitään meteliä hän ei täälläkään huomannut. Vastaan vaan tuli nuorta väkeä, poikia ja tyttöjä, halaillen toisiaan. "Lukkari tulee", sanoi muuan, ja yritti hellittämään kätensä tyttönsä ympäriltä.
"Antaa tulla!" sanoi toinen. "Minä en henttuani laske"; ja hän kiersi kätensä yhä lujemmin vaan kumppalinsa kaulan ympäri.
Lukkari tuli ja meni sivu ja ohi kulkivat halailevat nuorukaiset niin vaan, mistään huolimatta.