Lehtolainen kuiski vielä lukkarin korvaan: "Siellä, tuota, esillä pöydällä olisi — tuota — niinkuin ruuan aluksi — karvastusta."
"Niin, niin, kyllähän", mutisi lukkari.
Kun Lehtolainen ja kirkonmies oli poistunut, rupesivat pastori ja lukkari syömään ja kävivät nytkin ruokiin käsiksi yhtä hyvällä halulla kuin edelliselläkin kerralla.
Kun oli eine syöty, ruvettiin hommautumaan pirttiin.
Lukkari kantoi sinne edeltäpäin kirkonkirjat, kinkeripöytäkirjan, virsikirjat, katkismukset, musteen ja kynän sekä kirjasia joukon, joita oli aiottu palkinnoiksi paraimmille lukioille, ja sittenkuin he taas yhdessä pastorin kanssa menivät pirttiin, vei hän sinne vielä messuvärkit, viinin ja leivät. Pastori istahti pöydän päähän, vähän matkaa hänestä lukkari peräseinää vasten sekä sitten kirkonmies likelle pöydän toista päätä; ja väkeä istui pastorista ja kirkonmiehestä lähtien niin paljon kuin penkeille vaan mahtui; ja monta oli seisojaakin.
Väkeä tulvasi vielä lisää avonaisesta ovesta, mutta muuten odottivat kaikki aivan hiljaa toimituksen alkamista. Tosin olivat useat aikojen kuluessa olleet monillakin kinkerillä, mutta juhlatiloina niitä kuitenkin pidettiin ja katsottiin siis nyt niinkuin harvinaista toimitusta ainakin. Mutta kinkerit menivät tavallista menoaan niinkuin vanhoista ajoista asti oli ollut tapana.
Toimitus alotettiin niin, että lukkari veisasi ensin virren ja pastori piti rukouksen. Sitten seurasi tavallinen rippitoimitus ja vanhoille annettiin ehtoollinen. Väkeä laskeusi lavitsalle pöydän eteen, ja siinä nähtiin valkohapsista vanhusta, tutisevaa äijää, ijästynyttä eukkoa, mutta ainahan siihen työntäytyi nuorempaakin väkeä, vaikka pastori muistutti, että ehtoollista täällä annettiin ainoastaan semmoisille, jotka kirkolle eivät kyhäyneet.
Sitten seurasi varsinainen toimitus, nimittäin lasten luetus, sillä lasten kinkerithän ne nämä olivatkin. Siinä kuultiin hyvä- jos huonolukuista, mutta harvat kuitenkin saivat kirjasia luetuksesta päästyään. Jos pastori teki minkä kysymyksen, niin lukiat sen tavallisesti kertoivat ja koettivat sitten muistella, löytyikö katkismuksessa semmoiseen kysymykseen sopivaa vastausta. Jos pastorin tekemää kysymystä ei sattunut katkismuksessa olemaan, silloin monikin jäi seisoa töllöttämään tietämättä mitä vastata, tai jos vastasikin, niin vastasi ihan päin mäntyä.
"Menkääpä Antti ja Liisa lukemaan!" kuului muuan ääni väkijoukossa, kun Kalliovaaran lapsia esille huudettiin. "Menkää nyt!" sanoi äiti uudestaan ja työnti lapsiaan lukemaan.
"Tulkaa, tulkaa!" sanoi pastori, kun he jäivät seisoa töllöttämään keskelle lattiaa.