"Taisi hämmästyä", kuului vastaukseksi äitin ääni väkijoukosta. "Lukee kai se kotona niin aika selvästi."
Sitten sitä Anttia katkismuksessa kuulusteltiin, ja ainapa hän jotain tiesikin, vaan useat kysymykset jäivät kuitenkin vastausta vaille.
Sillä välin tavaili Liisa lukkarille:
"Aa ällä uu ättä lut aalut ättä aa taa aalutta oo ällä ii lii ooli ättä aa taa ännä aa naa taana —"
"No niinpä se nyt menee laulunuottiin, että osaa ässääkään sanoa."
Vaan ei se luku siitä parannut. Samaan nuottiin se meni sittenkin ja "ättiä" tuli aina vaan.
"Mitä kirjaa sinä olet lukenut?" kysyi lukkari.
"Aapelusta se vaan on lukenut", kuului äitin ääni.
Ja näkyypä se Liisa aapelusta osaavankin vähin, mutta vastasi aina samalla laulunuotilla.
Kun vihdoin luetus päättyi, seurasi pieni muistutus vanhemmille, jotta heidän tuli lastensa lukuseikoista paremmin huolta pitää. Tuli sitten loma-aika ja pastori sekä lukkari kävivät nyt kinkerihuoneessa ja saivat siellä kahvia, sekä tupakoivat siinä sivussa vähän aikaa. Kun he palasivat pirttiin, rupesi pastori kyselmyksiä tekemään, ja lukkari, jolla silloin ei ollut mitään tekemistä, istui vaan rauhallisesti penkillä pöydän ääressä. Väkeä seisoi pirtti melkein täynnä, hyvin totisina kuunnellen pastorin sanoja, kun tämä kulki rivien edessä, tehden kysymyksiä katkismuksen toisesta pääkappaleesta. Siinä hän kyseli ja selitti vuoron perään, ja milloin vastasi rivien etunenässä joku pienokainen ujostelematta ja suoraan, milloin kuului joukon takaa jonkun tutisevan vanhuksen varma vastaus. Ulkona näkyi päivä lämpimästi paistavan, vaan pirtissä oli vieläkin lämpimämpi väen paljouden vuoksi, semminkin kun ei isosti tuulen henki käynyt avatusta akkunasta, sillä ilma oli aivan tyyni. Hiostui siis pastori kysymyksiä tehdessään ja selittäessään ja tarkeni siellä lukkarikin; tippuipa hiki hänenkin otsaltaan, kun hän, pastorin kyselmyksensä lopetettuaan ja rukouksia luettuaan, oli virren värssyn veisannut.