Tavallisia loppukuulustelulta tehdessään kysyi sitten pastori istuessaan taas pirtin ison pöydän ääressä, pöytäkirja avoinna edessään: "Minnekkä ne kinkerit tulevat seuraavaksi kerraksi?"
"Tuonne Rantaleholle kai ne nyt saa panna", vastasi kirkonmies.
"Sinnehän niitten vuorokin tulee."
"No, pannaan sitten Rantaleholle, jos ei kenelläkään ole sitä vastaan", sanoi pastori, pöytäkirjaan kirjoittaen. "Sitten — tuota — kuinka on sunnuntaikoulujen laita? Onko niitä säännöllisesti pidetty?"
"Näkyyhän täällä muuan koulumestari. Sehän ne asiat paraiten tietää."
"Tuota, onhan sitä koulua pidetty", selitti koulumestari, "milloin vaan on voitu ja lapsia väen on kokoontunut tarpeeksi. Mutta eipä näy kaikilla lapsilla olevan halua koulussa kulkea, jospa toisilla taas on."
Pastori sitten selitti, mitenkä sunnuntaikoulujen suhteen oli meneteltävä ja mitenkä niistä hyötyä olisi. Sitten kysyi hän lopuksi: "Minkälainen on siveellinen tila tässä kinkerikunnassa? Onko missään suhteessa muistuttamista?"
"Lieneeköpä sitä!" vastasi kirkonmies. "Ei minun tietääkseni täällä ole erityisesti pahoja kuulunut."
"Eipä ole kuulunut", todisti joku muukin väkijoukosta.
Siinäpä se sitten oli toimitus lopussa. Pastori puhui vielä joitakuita opettavaisia sanoja, antaen neuvoja ja ohjeita. Sitten hän ja lukkari ottivat hyvästit kuulioiltaan ja poistuivat taas kinkerihuoneeseen, missä heti saivat hyvän puolisen syödäkseen sekä kohta sen jälkeen vielä kahvetkin lähtiäisiksi juodakseen.
Olipa muutamia emäntiä vaatemyttyineen käynyt pakinoilla ja antanut parasta mitä heillä oli hyväntahtoisuutensa osoitteeksi, jotta pastorilla ja lukkarilla nyt oli monioita juustoja kotiin tuliaisiksi viedä.