"Ka, miksipähän eivät olisi sinne venettä toimittaneet!" arveli Lehtolainen. "Kun he kerran tietävät pappia odottaa, niin tietenkin he ovat silloin pitäneet veneestäkin huolta, jott'ei pastorin tarvitseisi maata myöten kiertää."
Niin siinä tuumittaessa tulivat vihdoin kyytimiehet ja saivat kontit kirkonkirjoineen, nassakoineen kannettavikseen.
Lukkari otti kantaakseen messuvärkit ja pastorikin muisti sateenvarjonsa, ja sitten he hyvästeltyään ja kiiteltyään läksivät matkaan ja kyytimiehet neuvottuaan mistä polku lähtee vetämään antoivat pastorin ja lukkarin kulkea edellä ja astuivat itse jälissä. Ja väki kartanolla katseli heidän jälkeensä siihen asti, kunnes he laskeusivat läntistä Lehtovaaran rinnettä näkymättömiin.
Niin olivat nyt juhlavieraat poistuneet ja kinkerit loppuneet. Saattoi kulua kymmenkunta vuotta ennenkuin ne samaan taloon ehtivät uudestaan tulla.
Väkikin hajausi. Joukottain kulki kansaa monelle suunnalle, ja kontti kontin, mytty mytyn perästä katosi nyt porstuasta ja kartanolta, ja Lehtovaaran talossa oli taas rauhainen, hiljainen elämä.
ULOSOTTO.
I.
"Pääsinpä taas kuitiksi rahoistani. Eivät helise enää hopeat kukkarossa; eikähän noita tosin paljon siellä ollutkaan, vaan olisi niillä kuitenkin aina jotain vähän saanut, kun olisi saanut omiin tarpeisiin käyttää."
Näin puhui Murhelan nuorenlainen isäntä, Jaakko nimeltä, kylältä kotia palattuaan, ripustettuaan turkkinsa naulaan ja pirtin penkille istuttuaan.
Hänen nuori vaimonsa Eeva kolmen lapsensa kanssa tuli hänen lähelleen ja lapset kiipeilivät isänsä polvelle.