"Eikö sinulle tullut kylmä?" kyseli Eeva. "Kätesihän ovat kontassa."
"Eipä vielä siksikään", vastasi Jaakko tyyneesti käsiään hieroen, "vaikka järvellä kyllä kävi kylmänlainen viima. Mutta pakkaseenpa tuota jo on totuttu. Kun ei suurempia vastuksia olisi kuin pakkasia, niin eipä niistä kannattaisi puhuakaan."
"No, mitä kaikkea olet nyt toimittanut kylällä?"
"Kruununveron ensiksikin maksoin, ja sitten ajattelin kirkkoherralle maksut suorittaa, hänelle kun on entistäkin rästiä, vaan kun oli kunnallekin vanhoja maksuja suorittamatta, niin ottivat kunnan miehet kovalle, nähdessään minulla vähän rahaa, ja pakoittivat maksamaan, uhaten muuten panna ryöstöön saatavansa. Eihän minulla silloin muu auttanut kuin maksaa ainoat rahani, eivätkä sittenkään tulleet kunnanverot minun kohaltani umpeen."
"No, on se sekin laitosta se kuntahallitus! Sinne jos kuinka paljon maksetaan, ei koskaan tule kylläksi."
"Mitähän lieneekin hyötyä koko kuntahallituksesta, vaan kyllä sinne rahoja tarvitaan kunnan kassaan, ja sinne niitä hupenee kuin pohjattomaan säkkiin. Luulisi niitä sinne rahoja keräytyvän, kun kannetaan kohta enemmän kuin ruununveroja, vaan tyhjänäpä kuuluu kuitenkin kassa useimmiten olevan; ja kau'an saavat ne, joilla on jotakin sieltä saada, saataviaan odottaa."
"Etkö käynytkään kirkkoherran puheilla?"
"Kävin minä kuitenkin, vaikka hyvin iletti mennä, kun ei ollut, mitä maksuksi viedä. Selitin hänelle asiani ja sanoin, että kyllä olisin hänelle saatavansa maksanut, ellei niin huonosti olisi käynyt, että rahat kaikki veroihin hupenivat."
"Mitä sanoi kirkkoherra?"
"Eipä hän suinkaan hyvillään ollut. Sanoi hyvin rahan tarpeessa olevansa ja täytyvänsä panna hakemukseen kaikki rästinä olevat saatavansa ilman eroitusta; mainitsi kuitenkin, että vielä kerkeän kolmen tai neljän viikon kuluessa maksaa ennenkuin rästit joutuvat hakemukseen. Mutta mistäpä sen nyt rahan siihen asti saapi!"