"Vaikeahan se on sitä saada, kuin ei ole mistä ottaa. Eikö kuulu vielä parempia aikoja olevan tulossa?"
"Vielä mitä! Ei nyt rahoja ole liikkeessä, milloin tulleneekaan. Nekin, joita ennen rikkaiksi mainittiin, valittavat rahan vähyyttä."
"Eikö tukkitöitäkään enää kuulu?"
"Eipä ole heti tiedossa tukkitöitä, milloin tulleneekaan. Siihen taisi jäädä koko tukkihommat, kun viimmein näillä seuduin loppui. Kunpahan tulisikin tukkityötä, niin mikäpä hätä se silloin olisi! Silloin aina saisi rahaa jonkun vähän."
Lapset sillä välin, katsellen ja kuunnellen tarkasti isäänsä, kun tämä puheli, huusivat tuon tuostakin: "Isä, isä!" ja pyrkivät kukin syliin; vaan eiväthän ne sinne kaikki mahtuneet, jonka vuoksi hän, voidaksensa vapaammasti puhua, työnsi ne luotansa ja ojensi samalla vanhimmalle pojalleen ostamansa uuden kuva-aapisen.
"Kas tässä!" sanoi hän. "Tässä saat lukeaksesi kirjan, jonka olen tuonut pappilasta. Se on oikein kuvakirja. Meneppä tuonne toiseen päähän akkunan ääreen sitä katselemaan!"
Poika otti kirjan, kiitti ja meni, ja toiset lapset seurasivat heti muassa, rupesivat uteliaina kuvia katselemaan ja lehtiä selailemaan.
"Pitäkäähän varuin, ettei likau!" käski äiti ja sanoi sitten miehelleen leikillisesti: "No, olihan sinulla rahoja pappilassa käydessäsi, koska sieltä kirjan toit."
"Ka, olihan tuota sen verran toki", sanoi Jaakko, "kun sitä varten jo täältä lähteissäni panin erilleen viisikolmattapennisen. Sitä eivät kunnan miehet saaneet nähdäkään."
"Mutta kuuleppa! Mitenkä kävi sinulle Kylmälässä?"