"Sielläpä se tulikin pahin peli eteen. Kylmäläinen otti hyvin lujalle. Uudesta velasta ei ollut puhettakaan, sillä, kun minä en ollut entistä velkaani hänelle maksanut ja maksuaika oli jo sivu mennyt, oli hän pannut saatavansa hakemukseen."
"Hakemukseen! Kylläpä oli kovana."
"Niin, hän työnsi jo minulle kuvernöörin välipäätöksen."
"No, jopa nyt — — Aivanhan se häviö tulee meille. Etkö pyytänyt odottamaan kesään asti?"
"Pyysinhän minkä voin, vaan eipä siinä pyynnöt auttaneet. Hän sanoi, ettei asia viivyttelemällä parane. Siitä on muka vahinkoa sekä minulle että hänelle. Hän vaati paikalla maksua, taikka muutoin menee asia loppuun asti laillista tietä, eikä sitten kyllä hyvä seuraa."
"Kylläpä tuli nyt temppu eteen. Kuinka iso se onkaan nyt se velka?"
"Minun ymmärtääkseni sen ei pitäisi olla kuin alulla viidettäkymmentä markkaa, mutta se kuuluu kuitenkin tekevän nyt kuusikymmentä markkaa, sitä kun korot ja se välipäätöksen haku ovat isontaneet. Mutta se kuuluu vielä kovasti isonevan, ellen saa sitä kolmen viikon kuluessa maksetuksi."
"Mistä nyt siihenkin aiot rahoja saada?"
"Sano se, Eeva kulta! Enhän minä siinä asiassa osaa arvata sinne enkä tänne. Enhän minä niitä rahoja voi mitenkään kokoon saada, kun ei millään rahaa saa, kun ei saa työtä, eikä kalulla hintaa ole. Kyllä tämä on aikaa, kun ei talonpojan tavarasta mitään makseta, tai jos jotain maksettaisiinkin, niin eipä ole rahalla ottajaa."
"Huonosti ovat asiat. Milloinhan mahtaneekin aika parata?"