Iso valkea siellä palaa loimotti uunissa. Hällän päällä reiästä puoleksi sisään uponneena seisoi kahvepannu, joka varta vasten kinkerijuhlan vuoksi oli kuurattu ihan kirkaskylkiseksi. Piika Liisa pyhkieli kuppeja ja asetteli niitä sitten tarittimelle, johon pian laitteli myös sokeri- ja kerma-astian. Hällän vieressä seisoi palavissaan punaposkisena Mari, toisessa kädessään hienoksi jauhettua kahvea kukkurakupillinen pannuun höystöksi; toisella hän juuri kohautti pannun kantta.
"Kas niin! Kiehua liriseppä nyt sievästi!" sanoi hän ja heitti kupistaan höystöt pannussa kiehuvaan veteen.
"No mitä ne tytöt täällä toimittavat?" sanoi Lehtolainen. "Eikö se kahve jo ala olla valmista?"
"Tuos'siltään se joutuu", vastasi Mari.
"Ka, ka, kuohuuhan tuo."
"Eipä hätää", sanoi Mari ja hämmenteli puupuikolla höystöjä sekä puhalteli pannuun, jottei sen sisällys päässyt reunojen yli paisumaan.
Niin siinä kiehua lirisi musta neste ja Lehtolainen katseli päältä, jotta tuleeko tuosta nyt hyvää. Kysyi hän sitten, tiesikö se Mari, minkälaista sen hyvän kahven pitää olla.
"Kun en tuota tietäisi!" vastasi Mari. "Tässä kun ennen aikaan Eerikki pastori kulki kinkereillä, niin äitini silloin oli kahven keittäjänä. Minä tosin olin pieni tyttö pahanen, mutta näin kuitenkin, kun äiti keitti; ja olipahan pastori juonut hänen keittämäänsä kahvea, vieläpä oli hyväksi sanonutkin."
Mutta nyt juoksi kiireesti sisään muuan poikanen ja huudahti
Lehtolaiselle: "Jo tulevat, jo tulevat!"
Lehtolainen sieppasi lakin päästään, pyörähti sievästi porstuaan ja sieltä kartanolle tulioita vastaan. Juuri astelivat kartanolle pastori, sateenvarjo käsissään, ja hänen jälkeensä lukkari, kantaen ripityslaatikkoa, sekä sitten kyytimiehet, jotka kantoivat viininassakan ja kirkonkirjat konteissa.