"Kuukauden kuluessa on sinun joko valittaminen tai maksaminen. Muuten heti tapahtuu ryöstö Murhelassa."
"Kyllähän minä ymmärrän. Eikö kuitenkin passaisi vuottaa kesään asti?"
"Ei minulla sovi. Minä tarvitsen rahani itse, eikähän asia viivyttämällä parane; sen olen jo nähnyt."
"Kenties sitä kesään asti jollain keinoin saapi itselleen rahaa. Nyt sitä ei saa mistään."
"Siihen minä en voi mitään. Minä tahdon pois rahani. — Niinkuin sanoin, on sinulla vielä kuukausi valitusaikaa, ennenkuin asia tulee ryöstömiehen käsiin. Ole nyt toimellinen, niin voit suoriutua pulasta!"
"En voi millään toimella. Kerrassaan tulee nyt häviö minulle. Ettekö voisi armahtaa kesään asti?"
"Johan minä olen sanonut, etten voi. Se pitää sinun uskoa kerralla jo. — Tuoppas se ketunnahka tänne, niin katsotaan, mikä sille hinnaksi voidaan panna!"
Jaakko toi nahan, jonka Kylmäläinen tarkastettuaan havaitsi aivan hyväksi, mutta oli siksi viisas, ettei ruvennut sitä kovin kehumaan, jotta paremmasti kehtaisi siitä huonon hinnan tarjota. Hän sanoi nimittäin Jaakolle: "Kymmenen markan arvoiseksi olen minä tämän katsonut. Minä merkitsen päätökseen kymmenen markkaa maksetuksi."
Eihän Jaakolla auttanut muu kuin tyytyä siihen, mitä Kylmäläinen sanoi, ja jättää ketunnahka hänelle. Ja kun hän näki ettei asiansa ruvennut muuttumaan, jos hän miten olisi puhunut, poistui hän viimmein Kylmälästä ja lähti alakuloisella mielellä kotia päin ajamaan, matkallakin vaan miettien, mikähän mahtanee neuvoksi tulla, kun Kylmäläinen niin kovin ahtaalla pitää.