He miettivät mennäkseen likimmäiseen taloon, josta niemen metsän takaa kattoa vaan vähän näkyy, vaan samalla he havaitsevat muutaman kosken vartta ylöspäin hitaasti nousevan tervaveneen, jota muuan mies köydestä raskaasti vetää, kulkien hyvin etukumarassa kivimöljän päällä, ja toinen rompsisauvomella perästä työntää. Niitä he aikovatkin odottaa, saadakseen kuulla, eivätkö ne olisi mahtaneet laskumiestä nähdä.
Onpa vaan niillä kova työ tuossa nousuhommassa, varsinkin kun on vähän painoa veneessä! Toisinaan vene kovimmassa kuohussa pysähtyy siihen paikkaan, yritteleepä joskus alaspäinkin painumaan, mutta nostajat, ponnistaen kovasti voimiaan, saavat sen kuitenkin siitä kohoamaan ja ehtivät viimmein kosken niskaan, jossa jäävät rannalle vähäksi aikaa levähtämään.
Menevät Oulumiehet tuntevat tuliat Mäntylän miehiksi, jotka ovat heille vanhastaan hyviä tuttuja, sekä käyvät heitä tervehtimään ja kättelevät kukin heitä erikseen.
"No, mitä kuuluu Oulumatkalle?" kysyy vanhempi mies niistä, jotka olivat tulleet laskumiestä hakemaan.
"Eipä sinne sanottavia kuulu", vastaa Mäntylän miehistä se, joka oli venettä vetänyt. "Mitä kuuluu Korkeavaaran puolelle?"
"Eipä mainittavia sinnekään. — Hyvä tuli matkailma nyt."
"Jopa vaan. Teille tuo onkin varsin suotuisa, jotka alaspäin olette menossa, kun saatte komeasti myötävirtaa ja myötätuulta laskea."
"Eipä nyt tuulesta tällä kertaa ole isoa apua."
"Vähän kuitenkin ja parempihan se on kuin souto kovassa vastatuulessa. — — — Tuota, ottakaapa tästä, Matti ja Eera, — — — tässä olisi putellin pohjassa vähäsen — — —"
"Kiitoksia!" vastaa Matiksi puhuteltu, ryyppää pullon suulta ja antaa sen sitten Eeralle. "Sepä hyvältä maistui."