Ja puhemies käänti hevosen takaisin päin ja ajoi toistamiseen pappilan kartanoon.
Kun pastori näki taas samat henkilöt huoneessaan kysyi hän kummissaan:
"No, mikä se teidät nyt takaisin pakuutti?"
Puhemies selitti: "Tässä tytössä on tapahtunut mielen muutos. Nyt hän suostuu jo kuulutuskirjan tekoon."
"Mikä sen niin äkillisen mielen muutoksen vaikutti?"
"No, se kun rupesi syvemmältä asiaa ajattelemaan, niin se tuli havaitsemaan tämän sulhasmiehen paremmaksi mieheksi kuin oli luullutkaan ja tämä sulhanen kun lupasi elämän tapansa paremmaksi muuttaa ja suostui täyttämään, mitä tämä Anni vaan ehdoksi pani, niin antoihan se Anni lopulta suostumuksensa."
Pastori istui hetken aikaa ääneti miettiväisenä ja sanoi sitten morsiammelle. "Oletko sinä perinpohjin asiaa miettinyt? Ei sovi edeltäpäin tarkoin ajattelematta avioliittoon mennä. Jos sinulla ei ole totista rakkautta sitä miestä kohtaan, jonka kanssa kaikeksi elämäsi ajaksi aiot sitoutua yhdessä elämään ja elämäsi vaiheet tasaamaan, niin ei avioliitosta ole teille kummallekaan siunausta. Vastaa minulle siis, onko sinulla tosiaan vahva aikomus yhdistyä iäksesi tämän miehen kanssa!"
"Ka, niinhän se olisi", vastasi Anni. Olisi hänellä kyllä haluttanut puhua siitäkin, kuinka toiset olivat häntä kiusanneet, kun eivät rekeen ottaneet, vaan ei hän kuitenkaan kehannut siitä pastorille mainita.
Kun kaikki temput kuulutuskirjan valmistamista varten olivat tehdyt ja puhemies oli todistanut, etteivät kuulutettavat olleet toisilleen sukua, ja pannut puumerkkinsä kuulutuskirjan alle ja lopuksi kuulutusrahat maksanut, niin poistui hän taas sulhasen ja morsiammen kanssa pastorin virkahuoneesta ja Matti ja Anni, jotka siis vasta olivat kumpikin tehneet kalliit lupaukset pyhään aviosäätyyn mennäksensä ja vannoneet aina rakastavansa toisiansa myötä- ja vastoinkäymisissä, istuivat rinnatusten reen perään, puhemies hyppäsi etulaudalle, löi suitsiperillä hevosta ja niin lähdettiin ajamaan pappilasta ja ja hevonen juoksi kiireesti ja reki vieri liukkaasti ja kulkunen helähteli koreasti, eikä morsianta nyt peloittanut, eikä sulhasta surettanut, eikä puhemiehellä ollut mitään moittimisen syytä. Tyytyväisinä ja rauhallisina olivat he kaikki että oli käynyt niinkuin oli käynyt.