Lumivaaran Lauri oli muuan niitä vanhan kansan miehiä, joita voimiltaan ja rohkeudeltaan on sanottu nykyistä sukupolvea etevämmiksi ja jotka johonkin työhön ryhtyessään eivät sätkykään ensimmäisistä vastuksista ja esteistä.
Hän oli syntynyt ja kasvanut Lumivaaran mökissä ja sen vuoksi hän kutsuttiinkin Lumivaaran Lauriksi; vaan jo aikuisin olivat hänen vanhempansa kuolleet; sitten oli velkojen maksuksi myyty pieni tila sekä irtain omaisuus — jota ei toki paljon ollutkaan — niin tarkkaan, ett'ei Laurille ollut perinnöksi jäänyt muuta kuin vanha hyväteräinen kirves ja iso puukko.
Köyhänä ja koditonna oli hän sitten kulkenut työn haussa ja viimmein osunut rengiksi vankkaan Kotilan taloon. Siellä olikin hän oikein aimo miehen lailla ruvennut työtä tekemään ja kohta oli hänestä alettu hokea, että siinä sitä on miestä, jonka rinnalle ei kenen tahansa olekaan meneminen.
Siellä Kotilassa ollessaan oli hän rakastunut muutamaan sievään ja rotevaan tyttöön, joka siellä piikana palveli ja jota Elliksi kutsuttiin. Tämä Elli oli kerran ollut aivan hengen hätään joutumassa, kun tavattoman iso karhu oli synkässä metsässä sen ehättänyt ja aivan kohti ruvennut käymään, vaan Lauripa oli samalla hätään joutunut ja tytön karhun kynsistä pelastanut, sekä kaatanut sen metsän pedon. Sitten oli Kotilassa mitä komeimmasti karhun peijaita ja samalla myöskin Laurin ja Ellin kihlajaisia vietetty, ja vielä samana vuonna olivat he häänsäkin pitäneet.
Yhä he palvelivat molemmat nytkin samassa talossa, vaikka heillä jo oli kolme lasta, kaksi poikaa ja yksi tyttö, joiden nimet olivat: Timo, Martti ja Eeva. Näitten jälkeen ei enää heille lapsia syntynytkään.
Kuluihan tuo aika tälläkin lailla, toisen palveluksessa ollessa, ja ruu'assa ja vaatteissa pysyttiin, vaan kumminkin alkoi niin hyvin Lauria kuin Elliä haluttaa saada omituinen asunto, jossa saisivat rauhallista perhe-elämää viettää, olematta kenellekään vastukseksi. Nämä heidän mietteensä sattui kerran Kotilan isäntä kuulemaan ja kun hänestä alkoi tuntua hankalalta pitää perheellistä palkkaväkeä alinomaa talon työssä ja ruu'assa, tuumasi hän Laurille:
"Jos haluat omituista asuntoa saada, niin tee talo itsellesi! Minulta saat maata sen verran, että mökin paikaksi riittää Jylhän korvessa Jylhän järven rannalla. Sieltä saat hirsiäkin ottaa rakennustarpeiksi; jääpi sinne metsää sittenkin. Sinne kun vaan rupeat talon hommaamaan, niin saat siellä olla isäntänä, raivata peltoa ja niittyä itsellesi ja mielesi mukaan maata viljellä, kun vaan minulle vuosittain päivätöitä teet, joista kyllä sovitaan."
Arvelematta suostui Lauri esitykseen; isäntä tuli hänelle näyttämään talon paikan; ja sitten sovittiin mökin tilusten rajoista.
Jylhän korpeen korkealle kunnaalle synkän metsän keskelle, niinkuin puhe oli ollut, rupesi Lauri nyt heti mökkiä tekemään, ja ennen pitkää se olikin valmis; ja silloin hän sinne perheineen muutti asumaan.
Vähäisen alan hän Jylhän mökin ympärillä kuokki ohra- ja pottumaaksi, ja järven rannalla oli luonnostaan pieni palanen niittyä, jotta lehtien ja jäkäläin avulla kykenivät yhden lehmän elättämään, jonka Lauri aluksi sai ruokolle, vaan sitten kykeni omaksi ostamaan.