Tulipa Syrjävaaraan muutamana päivänä eräs perheen vanha tuttava,
Jousivaaran Janne, joka otettiin ystävällisesti vastaan.
Kun oli ensin kuulumisista puheltu, tuumasi Janne: "Minulla kun oli täälläpäin kulkua, niin läksin katsomaan teitäkin täällä erämaassa, jotta vielähän te elossa olette. Kovin te olette paenneet syrjään ihmisten ilmoilta, jotta eihän tänne vähällä ollut osatakaan. Aivan synkkäin sydänmaitten halki piti kulkea eikä ihmisasunnosta ollut tietoakaan ennenkuin äkkiä korven sisästä uusi tuparakennus näkyviin tuikahti. No, miltä tuntuu olo täällä?"
"Ka, mikäpähän olisi ollessa!" vastasi Lauri. "Kuluuhan se täällä aika niinkuin muuallakin."
"Eikö ollut kuitenkin mukavampi siellä entisessä asunnossa?"
"Eipä tuosta tietänyt. Ennen minä täällä olen."
"Vai ennen. No, minkä puolesta täällä on parempi?"
"Kaiken puolesta. Täällä ovat paremmat kalavedet, paremmat lintumetsät, väljemmät asunnot — — —"
"Kylläpä näkyy tupa olevan tukevista hirsistä veistetty. Onpa vainen vaatinut tekiällä olla kuntoa ja voimia noita nostellessa."
"Se tuo Lauri", puuttui Elli puheeseen, "kun kerran rupeaa jotain tekemään, niin tahtookin siitä hyvän saada. Sen vuoksi se tästäkin tuvasta näin vankan ja hyvän teki, vaikka olisi kai huonompikin välttänyt."
"Pitäähän toki oikean rakennuksen", arveli Lauri, "ollakin semmoisen, ett'ei se heti luhistu."