Pian joutuivat Timo ja Martti verkolta, perkkasivat tuota pikaa saamansa kalat, jotka Elli heti heitti kiehuvaan veteen pataan sekä ripisteli suoloja sekaan, eikä kau'an viipynyt ennenkuin keitto oli valmis ja ruokaa pöydälle laitettu vieraalle syötäväksi.
Syödessään tuumasi Janne muun muassa: "Arvasit sinä Lauri johonkin talon tehdä, ihan keskelle erämaata. Eiköhän käyne katumoiksi sitten ainakin, kun metsän peto karjaan käsiksi pääsee! Nämä seuduthan ovat aivan sen näköisiä, että niissä metsän kuningas hyvin voi viihtyä."
"En minä sitä petoa pelkää", tuumasi Lauri. "Tulkoonpa vaan näille maille, niin kyllä pian tietää, kenen kanssa tekemisiin tulee. Olenhan minä jo ennenkin metsän kuninkaan kaatanut enkä säälisi semmoista otusta vieläkin hengiltä ottaa."
Jousivaaran Jannen mentyä ei pitkään aikaan kukaan vieras Syrjävaarassa käynyt, eikä Syrjävaaran perhe liikkunut paljon muualla kuin kotitöissään; kerran vaan koko kesänä kävi kirkolla ja kerran kinkereillä; muuten vietti hiljaista ja rauhaista koti-elämää.
Koti-onni ei häiriytynyt mistään oudosta tapauksesta eikä onnettomuudesta. Koti-eläimet viihtyivät hyvin, eikä niitä metsän peto hätyytellyt. Säännöllisesti tuli lehmä kotia joka ilta kiertokulultaan ja Elli lypsi sitä illoin aamuin ja se antoi runsaasti maitoa.
Syksystä lähtien rupesi Lauri ahkerasti linnustamaan ja sitten talven tultua hän yhä innokkaammin metsän otuksia pyyteli, hiihteli ristiin rastiin Syrjävaaran tiheässä metsissä ja sai kovasti lintuja ja oravia sekä monta kettuakin.
III.
Talvi oli kulunut, pitkä, luminen, ankara talvi, ja oli taas päästy kesään.
Nyt oli Syrjävaarassa pieni ala pottumaata. Elli oli saanut lainaksi potun siemeniä, jotka hän kylvi maahansa ja ennen pitkää ne rupesivat vankkaa vartta kasvamaan.
Lehmä, joka oli vasikan saanut, kulki taas rauhallisesti ruokamaillaan ja lampaat kuljeksivat siinä lähiseuduilla ja näyttivät iloitsevan vapaudestaan.