"Iso koira! Mistäpä niitä tänne isoja koiria olisi ilmaantunut!"
"Iso koira se oli, vai mikähän sitten lie ollut; vaan iso se oli ja mustakarvainen, ja se lähti järven yli uimaan —"
"Mistä?"
"Toiselta rannalta tuolta kaukaa järven päässä. Se lähti sieltä kiireesti tälle puolelle uimaan. — Tulkaapa isä katsomaan sitä koiraa."
"Tuskinpa se koira onkaan. Minua vähän aavistuttaa, että se on joku parempi eläjä. — Missä ovat Timo ja Martti?"
"Missä Martti lienee, vaan Timo on rannalla veneen luona."
"Hyvä! Minä lähden hänen kanssaan sitä uimakoiraa katsomaan."
Näin sanottuaan riensi Lauri, pyssy olallaan, rantaan, tähysteli sieltä järvelle, näkyisikkö siellä missään uivaa eläintä. Aivan oikein, järven päässä näkyi aallokossa pörhökarvainen pää.
Lauri lykkäsi veneen vesille, käski Timon tulla mukaan ja ruveta soutamaan ja itse hän alkoi voimakkaasti huopaella. Lähemmäs tultuaan huomasi hän arvelunsa todeksi, näki, että se nopeasti uiva pörhöpäinen elävä ei ollutkaan koira, vaan vankka karhu. Siitä ihastuneena hän rupesi yhä kiivaammin huopaelemaan ja käski Timon panna parastaan, aivan tarmonsa takaa soutaa, jotta saavuttaisivat karhun ennenkuin se maalle ennättää. Mutta tämä huomasi pian vaaransa, muutti suuntansa ja lähti veneen edestä pakenemaan. Nopea se oli uimaan, jotta oikein ihmetytti, vaan kuitenkin vene kulki yhä nopeammin ja läheni lähenemistään sitä.
Kun karhu jo oli maalle aivan pääsemäisillään ja vene alkoi olla ihan sen lähellä, nousi Lauri seisalleen veneessä, ojensi pyssynsä sitä kohti ja laukaisi, ja silloin tuon voimakkaan metsän eläjän voimat tuossa tuokiossa loppuivat; se ei päässyt enää eteenpäin, vaan upposi järven pohjaan juuri rannan lähellä.