Jaakko oli käänteessä vähällä kumoon ajaa, kun Puni mennä vilisti täyttä ravia ja reki luisti kaateikkoon, jossa toinen jalas kohahti niin korkealle, että reki varmaan olisi kaatunut, ellei Jaakko samalla olisi siirtynyt toiselle puolelle rekeä, joka sen vuoksi ei ennättänyt varsin kumoon vielä mennä.
Jaakko ajoi aivan kirkon pääportaitten eteen, hyppäsi heti pois reestä ja vetäsi auki veltit, että tytöt helposti pääsivät pois, sekä ajoi sitten hevosen vähän syrjään kirkon seinän viereen.
Sieltä näki hän, että muuan uljasryhtinen nuori mies, iso mustakauluksinen lammasnahkaturkki päällään, tuli Anna Maria ja Liisaa kättelemään ja hyvin tuttavallisesti puhuttelemaan.
Jaakko jäi suu auki katsomaan ja miettimään, että kukahan se lienee tuo vieras, joka näyttää niin hyvä tuttava tyttöin, olletikin Liisan, kanssa olevan, ja mitä sillä lienee niin hupaista sanottavaa, että tytöt näyttävät siitä hyvin ihastuvan. Ja hän katseli pitkään tuota tuntematonta miestä, jonka ilmaantuminen ei tuntunut hänelle vähääkään mieleen olevan. Haluten tietää tämän tuumat, päätti hän mennä likelle kuuntelemaan tämän puheita. Mutta kun hän, hevosen eteen heiniä pantuaan, lähti sinnepäin astumaan, ennättivät he juuri mennä kirkkoon.
Hänkin meni sisälle kirkkoon, istahti muutaman penkin päähän lähellä ovea ja katseli sieltä, mihin penkkiin Anna Mari ja Liisa ja mihin se mies, joka niitä oli puhutellut, olivat menneet. Pian hän huomasikin miehen kolmannessa penkissä edessään suorana ja liikahtamatta istuvan sekä Anna Marin ja Liisan etempänä muutamassa käytävän toisella puolen olevassa penkissä, jossa istui muitakin tyttöjä.
Veisattiin juuri aamuvirttä ja Jaakkokin yhtyi siihen ja luki virren sanat omasta virsikirjastaan, jonka hän oli saanut äitiltään muistoksi rippikoulussa ollessaan. — Hän kyllä silmillään ja korvillaan seurasi kirkonmenoja alusta loppuun, kuunteli hartaasti virren veisuuta ja katseli suu auki lukkaria, tähysteli tarkkaan pappia ja jokaista papin liikettä, kuunnellen niin hyvin messua kuin saarnaa, mutta sen ohessa ennättivät hänen ajatuksensa kiitää monelle muullekin taholle, ennättivät kierrellä Liisaa ja muita tyttöjä sekä sitä outoa miestä; hän ennätti nähdä, miten kukin penkissään istui, miten Liisa näytti muita virkeämmältä ja somemmalta, ja miten Anna Mari saarnan ajalla tuli niin uniseksi, että hänen päänsä vaipui penkkiä vasten ja hän nukahti, heräten vasta saarnan loputtua, kun pappi taas messuamaan rupesi.
Kun kirkonmenot olivat loppuneet ja Nurmelan kirkkomiehet olivat lähteneet paluumatkalle, kysyi Jaakko Liisalta, pyörähtäen toisapäin istuimellaan: "Kuka se oli se komia nuori mies, joka kirkon portaitten edessä sinun kanssasi puheli?"
"Komiako se oli sinun mielestäsi?" kysyi vuorostaan Liisa naurusuin.
"Eipähän ilman. Tottapa se oli komia, koska sinä sitä niin mielihyvällä katselit."
"Kun nyt en olisikin ihastuksella katsellut vanhaa tuttua, jota en pitkään aikaan ole tavannut ja joka parin vuoden kuluessa minun kanssani yht'aikaa on ollut samassa talossa palveluksessa! Sitähän tietenkin oli hupainen tavata."