Metsän takaa ilmaantui näkyviin iso talo ja sieltä päin tuli muuan hevosmieskin vastaan.
Matka alkoi nyt hupaisemmalta tuntua, kun taloja alkoi tiheämmin näkyä ja kun tielle ilmaantui jotain liikettä, mutta eipä vaan kuitenkaan tuntunut hupaiselta nähdä huonoja mökkejä, joita yhä vaan useinkin näkyi tien varrella ja jotka olivat todisteena siitä, että paikkakunnassa löytyi suurta köyhyyttä, jospa varallisuuttakin.
Jaakko kuuli kaukaa edestäpäin aisakellon soivan, ensin hiljaa, vaan sitten kovemmin, ja kohta sen jälkeen ajoi vastaantulia hänen sivutsensa semmoisella kiireellä, että hän tuskin ennätti ajaa syrjäänkään, ennenkuin se jo oli kaukana hänen takanaan. Se oli posti, joka niin joutuin kulki.
Ajettuaan vielä kappaleen matkaa saapui Jaakko syöttöpaikkaan, tullen isoon kartanoon, jossa näkyi ennestäänkin monioita matkamiehiä.
Riisuttuaan Punin valjaista ja vähän aikaa hevosen kanssa hommailtuaan meni hän sisälle pirttiin, teki hyvän päivän tullessaan, hieroskeli käsiään yhteen, jotta ne lämpenisivät, ja riisui sitten turkkinsa muutamaan puunaulaan.
Pirtissä oli väkeä paljonkin, vaan eivätpä ne isosti hänen tulostaan näkyneet välittävän. Pikimmältään ne vaan katsahtivat häneen, vaan eivät keskeyttäneet keskinäisiä keskustelujaan. Muuan keski-ikänen nainen vaan hiljaa vastasi hänen tervehdykseensä.
"Mitä sitä kuuluu vieraalle?" kysäsi tämä sitten.
"Eipä kuulu mitään sanottavia. Mitä tänne kuulunee?"
"Eipä erityistä tännekään."
"Mistä kaukaa se on tämä matkustaja?" kysyi sitten muuan mies, joka istui penkillä pirtin pöydän takana ja poltteli tupakkia lyhytvartisella piipulla.