"Tuolta olen Nurmelasta", vastasi Jaakko. "No, niin minusta näyttikin äsken, kun ajoitte kartanoon, jotta Nurmelan hevonen siellä tulee. Mutta teitä minä en tunne. Ette suinkaan te ole Nurmelan miehiä, vai miten?"
"Minä olen vaan renkinä siellä oleksinut. Tuoltahan minä oikeastaan olen kotoisin Kajaanin takaa."
"Jo minä ajattelinkin heti teidät nähdessäni, ettette te suinkaan ole tämän puolen miehiä. — Kaupunkiinko se matka pitää?"
"Kaupunkiin."
"Liiaksikohan niitä muka ylimaassa on miehiä", puuttui taas puheeseen muuan vanhanpuoleinen harmajahiuksinen mies, "kun niitä sieltä myötäänsä tänne alapuoleen työntyy, vaan Ameriikkaan olletikin?"
"Eipä ole liiaksi", vastasi Jaakko, "mutta kun siellä työmiehillä useinkin ovat huonot tienestit, siellä kun ei juuri mainittavasti ole varakkaita talokkaita ja hyviä rahamiehiä, jotka kykenisivät isoja palkkoja maksamaan, niin onhan se monellakin täytymys lähteä muualle työn hakuun. — Sitä paitsihan noita kuulestaa täältäkin puolesta paljon Ameriikkaan meniöitä olevan."
"Onhan niitä kyllä täältä, jospa sieltäkin, ja parempaahan moni hakee aina, vaikka olisi hyvä ennestäänkin", vastasi vanhus ja selitti sitten, kuinka usein kuitenkin moni pettyy toiveissaan lähtiessään pois kotoseudultaan paremmille tienesteille muka. Mutta hän jätti keskustelunsa Jaakon kanssa sikseen, kun samassa muuan toinen mies rupesi puheisiin hänen kanssaan.
Puhuteltiinhan tuota Jaakkoa siksikin, vaikka alussa oli näyttänyt, jottei kukaan hänestä välitä. Mutta tuntui hänestä kuitenkin, että kotoseutunsa asukkaiden puhuttelutapa oli aina paljon ystävällisempi. Siellähän aina vastaanotetaan tuliata niinkuin hyvää tuttua ainakin. Mutta eihän tuo mikään kumma olekaan, että tämmöisissä liikepaikoissa, missä käypi kulkioita jos minkälaisia, kohtelu toisinaan saattaa hiukan kylmältä tuntua.
Pari tuntia talossa viivyttyään ja hyvin apatettuaan ja juotettuaan hevosta, pani Jaakko ruunan taas valjaisiin ja lähti taipaleelle.
Matka kului rauhallisesti, mitään mainittavaa tapahtumatta. Hevonen milloin astui verkalleen, milloin juosta hölkötteli, ja Jaakko milloin makasi levollisena kuorman päällä, milloin istua kyykötti miettiväisenä ja kuunteli kulkusen kilinää, reen ritinää ja tuulen viuhinaa.