Sitten hän lähti edelleen astumaan ja pysähtyi taas kenkäpuodin eteen; jäi ihmettelemään suurta oven yläpuolella riippuvaa messinkisaapasta.
"Onpa siinä saapasta!" ihmetteli hän. "Kaikkea ne myyjät hoksaavatkin, houkutellakseen ihmisiä tavaroitten ostoon."
Kun hän sitten edelleen astuttuaan oli saapunut viinapuotiin ja siellä asiansa toimittanut, lähti hän taas, täytetty viinanassakka kainalossaan, pitkin katuja astelemaan ja jäi toisinaan jonkun mielestään tavallista kummemman katsottavan eteen suu auki seisomaan.
Sattuipa, kun hän muutamastakin akkunasta, nenä ruutussa kiinni, sisään kurkisteli, että joku takaa päin löi häntä olkapäälle ja hyvin iloisesti sanoi: "Terve, Jaakko!"
"No jotakin — - -! Terve mieheen!" vastasi Jaakko iloissaan ja hämmästyksissään, kun tunsi puhuttelian Pajuvaaran Heikiksi, ja häntä ystävällisesti katellen. "Enpä osannut ennakolta arvata sinun täällä näkeväni. Mistä sinä tänne ilmausit, puustako vai pilvistä?"
"Olenpahan tullut kotopuolestani täällä kaupunkiasioilla käymään. Terveisiä laittoivat paljon sinulle kotoasi ja Kumpulasta."
"Kiitoksia! Mitä sitä niille maille kuuluu?"
"Eipä niin sanottavia. Mitä itsellesi?"
"Eipä niin erikoisen mainittavia minullekaan."
Jaakolla ja Heikillä, jotka olivat erittäin hyvillään tapautumisestaan, oli paljonkin kysyttävää toisiltaan ja saneltavaa toisilleen. Jaakko kyseli tarkkaan, miten hänen kotopuolessaan olivat asiat, miten siellä voidaan ja toimeen tullaan, ja Heikki antoi niin tarkkoja tietoja kuin suinkin vaan voi.