"Törmälä on vielä samanlainen kuin sinun lähtiessäsikin niin huoneitten kuin asukkaitten puolesta. Siellä ei ole juuri erityisiä muutoksia tapahtunut, ja vanhempasi, veljesi, ja sisaresi ovat kaikki terveitä ja hyvissä voimissa. Sinua vaan tuntuvat toisinaan kaipaavan. Varat siellä eivät ole lisääntyneet, vaikka eivät juuri väheneetkään. Olipa siellä kerran vähällä ulosottokin tapahtua, vaan silloin sattuivat sinulta saamaan rahoja sen verran, että juuri pulasta pääsivät."
"Sepä oli hyvä asia. Kyllä olisikin silloin kurjuus tullut, jos olisi ruvettu lehmiä velasta viemään."
"Kerrassaan. Moni siellä joutuukin aivan kurjaan tilaan, kun eivät jaksa kaikkia maksujaan suorittaa eivätkä velkojaan maksaa ja sitten nimismies tulee ja myypi ainoat elukat, navetan sisustuksen puti puhtaaksi. Kumpulallekin oli kerran hyvin huonosti käydä, kun velkamiehet rupesivat hätyyttämään, vaan lopulla kuitenkin sattuivat sen verran rahoja saamaan, ettei ryöstöä tullut."
Sitten Heikki, vähän aikaa Jaakon kanssa rinnatusten kulettuaan ihan keskikatua pitkin, sanoi: "Tiedäppä, yksi uutinen minulla on sinulle kerrottava!"
"No, mikä?"
"Onpahan semmoinen, ei suurempi eikä vähempi kuin että minä olen jo morsiammen itselleni löytänyt."
"Morsiammen! Vai olet sinä morsiammen löytänyt! Jopa olet sitten johonkin ennättänyt. Vaan sanohan toki sydänkäpysi nimi! Minä en ole sinun kihlautumisestasi vielä hiiren luiskaustakaan sattunut kuulemaan."
"Se onkin vasta tapahtunut ja nyt me tullaan sukulaisiksi toisillemme, sillä Eevahan, sinun oma sisaresi, on minun armas morsiammeni."
"Vai hän se on — — —. No, enpä minä osannut tuota ennakolta arvata — — —. Vai Eeva se on sinun mielittysi! Ehkäpä te hyvinkin yhteen sovitte. — Mutta pianpa teillä asia päättyi. Ette suinkaan te kauan ole toisianne ajatelleet."
"Emmepä hyvinkään kauan. Viime syyskesällä kun tapasimme toisemme kirkolla, mielistyin minä Eevaan niin, että rupesin hänestä arvelemaan, jotta tuopa taitaisi minulle sopiva olla; ja sitten hän oli alinomaa mielessäni, jotta lopulta puhuin asiasta Päiväniemen Pekalle ja pyysin häntä puhemiehenä koettamaan taivuttaa Eevan sydäntä puoleeni. Vaan Eevapa myöskin kävi Pekan luona samoilla asioilla ja ilmaisi sille lemmen tunteensa minua kohtaan. Ja kun kerran niin pitkälle tultiin, niin sittenhän meillä oli yhtä helppo päästä tuumaimme perille kuin suksimiehellä mennä valmista latua myöten."