Heikki vei Jaakon muassaan, tilasi ravintolahuoneesta kaksi totilasia ja meni sitten kumppaneineen perimmäiseen huoneeseen, joka sattui tyhjä olemaan.
Siellä he saivat ihan rauhassa kenenkään kuulematta asioistaan tuumailla ja paljon he puhelivatkin, tuon tuostakin laseja kilistellen. Jaakko selitti laveasti olostaan Nurmelassa ja vaiheistaan siellä, puhui sen asujista, erittäinkin Laurista ja vielä enemmän Liisasta, jonka hän koetti kuvata niin hyväksi kuin suinkin. Ja peittelemättä tunnusti hän Heikille, kuinka hänessä mieltymys Liisaan oli suurennut suurenemistaan ja viimein muodostunut tosi rakkaudeksi.
"No, olkoon onneksi!" sanoi sen johdosta Heikki ja kilautti lasia. "Luultavasti se on hyvin hyvä tyttö sinun Liisasi, ja minä toivon, että asiasi onnistuu hänen suhteensa. Mutta sanon kuitenkin, ettet olisi tyhmästi tehnyt, jos olisit Kumpulan Annia ajatellut. Sehän on hyvin hyväsydämminen tyttö ja minä ennen arvelin, että teistä voisi tulla pari."
"Vai niin arvelit. Hyvin me olemmekin aina toistemme seurassa viihtyneet. — — — Mutta tuskinpa hän kuitenkaan minua miehekseen haluaisi."
"Älä niin sano! Minä luulen, että hän ei olisi kovinkaan haluton sinulle menemään."
"Onhan hänellä siellä parempiakin ehdolla, niinkuin Vesalan Vilppo."
"Mikä parempi se on! Anni olisi liian hyvä Vilpolle, enkä minä luule, että hän sille menisikään, jospa tämä häntä haluaisikin. — Mutta enhän minä toki tahdo sinun aikeitasi estellä. Ota vaan se, joka on sinun sydäntäsi lähinnä! — — — Ryyppää sinä paremmasti!"
"Tämä tuntuu liian väkevältä."
"Sitä paremminhan tehoo. Pane pois kaikki konjakki lasiin! Mitä tuosta säästelee!"
"Kunhan tässä ei niin humaltuisi, jottei täältä sitten pois pääse."