"Eikö mitä! Juodaan sitä enemmänkin ja pysytään jaloillaan sittenkin."
"Vaan minusta tunnustaa, että tämä juoma nyt jo alkaa päähän mennä."
"Antaahan vähän mennäkin! Paremminhan pysyy silloin mieli iloisena."
Tosiaankin alkoivat sekä Jaakko että Heikki vähitellen humaltua, varsinkin Jaakko, joka tuli tavattoman puheliaaksi ja isoääniseksi, jotta Heikin täytyi häntä hillitä. Eipä annettukaan heille sitten enää juomia lisää, kun myyjättäret huomasivat heidän yli tarpeensa jo saaneen.
Silloin lähtivät he pois, kulkeakseen kumpikin kortteeripaikkaansa, vaan hoiperrellen he astuivat ja pitelivät toisiaan kaulasta.
Jaakko yritti toisinaan langeta, vaan Heikki, joka vielä oli paremmin tajullaan, tuki häntä niin, ettei toki kaatunut.
Jaakko, kun nyt oli hyvällä puhetuulella, puhui minkä kerkesi, puhui rakkaudestaan ja vakuutti, että kyllä hänessä olisi Liisan elättäjää; vaan sitten hän yht'äkkiä rupesi kovalla äänellä veisaamaan.
"Älä huutele!" kielteli silloin Heikki.
"Miks'ei? Nyt minulla ääntä olisi."
"Sinä säikytät ihmisiä ja sitä paitsi saattavat poliisit kuulla."