Kun taas hänellä oli ruuna kotiajossa käytettävänä, kun hän sillä metsästä vedätti rankoja ja halkoja tai kulki heinässä, niin ei hän silloin kovinkaan kiirehtinyt sitä, antoi sen vaan kulkea omia aikojaan, ja itse iloisena laulella hyräili mitä milloinkin sattui ja toisinaan lasketteli niin kovia ääniä, että kaukaa kaikui metsä vastaan.
Sattuipa kerran, kun Vilppo muutamana talvisena arkipäivänä istui pirtissä tavallisia töitään toimittamassa, että hänelle tuotiin sana, jotta hänen pitää panna musta ruuna aisoihin ajoreen eteen ja lähteä kyyditsemään herrasväkeä pappilaan. Tuosta käskystä hän tietenkin oli hyvillään, kun sai jättää työnsä sikseen ja sen sijaan päästä ajelemaan, vieläpä kylässä käymään.
Viivyttelemättä meni hän liiteriin ja veti ulos mustan ajoreen, jonka perässä komea karhun-talja riippui, kävi sitten tallissa, haki esille parhaat hevosvärkit ja käytti ruunaa pirtissä, missä sitä siisteili ja harjasi hyvin, ennenkuin asetti hevosvärkit päälle. Sitten puki hän päälleen mustan lammasnahkaturkkinsa, vei taas ulos ruunan ja pani valjaisiin ajoreen eteen sekä ajoi komeasti keskiportaiden eteen, hyppäsi ketterästi veltejä aukomaan, kun herra ja rouva reen perään astuivat, peitteli heidät hyvin, hyppäsi sitten kuskilaudalle sekä lähti ajamaan ja talon koira lähti edellä laukkaamaan. Helähteli koreasti kulkunen ruunan kiireesti juostessa ja valeen rupesi nyt Toivoniemi taantumaan reen liukkaasti luistaessa.
Pappilan mäelle kun noustiin, kuului kova koiran haukunta, ja kohta tulikin vastaan pappilan iso musta koira ja hyökkäsi vihaisena, kovasti äristen, paikalla Toivoniemen koiran kimppuun, joka ei kauan kyennyt vastustamaan, vaan vihdoin tappelussa voitettuna ja kovasti vinkuen juoksi pakoon isäntänsä turviin.
Vilppo ajoi pappilan ison pytingin pääportaitten eteen, hyppäsi heti veltejä, aukomaan, ja kun reen perässä istujat olivat pois nousseet, ajoi hän hevosen tallin eteen.
Samassa tuli pappilan Pekka renki, tervehti Vilppoa ja arvellen, että onhan se ruuna riisuttava ja talliin vietävä, rupesi länkejä auki päästämään, mutta Vilppo sanoi, että kyllä hän itse riisuu ja niin hän tekikin ja Pekka auttoi häntä sekä talutti hevosen talliin, jonne Vilppokin tuli, ja kävi yliseltä sille heiniä pudottamassa. Sitten he molemmat lähtivät pirttiin.
Vilppo teki hyvän päivän tullessaan ja riisuttuaan turkkinsa naulaan rupesi puheisiin pirtissä olevan väen kanssa.
Kalle renki paraikaa kaplaita laitteli tekeillä olevaan rekeen ja Pekka näkyi olevan saavintekohommissa. Piika Anni istui pirtin perällä rukin ääressä ja kehräsi; hänen likellään vanha ruotimumma villoja karttoi ja piika Kaisa sukkaa kutoi. Iso pystyvalkea palaa roihusi takassa ja levitti yli pirtin punertavaa valoaan ja sen lisäksi kattolamppuun pantu tuli valaisi pirttiä yhä kirkkaammin.
"Mitä uusia kuuluu Vilpolle?" kysyi Kalle, työtään keskeyttämättä.
"Eipä kuulu sanottavia. Kuuluneeko tänne?"