"Nytkö sitä lähdetään lystiä ajelemaan!" tuumasi Vilppo tytöille, peitettyään heidät hyvin veltien sisään ja itse kuskilaudalle hypättyään.
"Ka, lystiajohan se olisi mielessä, kun sinä vaan osaisit oikein hyvänä kyytimiehenä olla."
"Kukapahan se osaa paremminkaan kyytimiehenä olla kuin minä! Minä kun lähdenkin kyyditsemään, niin kyllä tiedätte, ettette toiste semmoista kyytiä saa", arveli Vilppo ja löi suitsiperillä ruunaa, joka lähti juoksemaan mäkeä alaspäin kirkolle päin vievällä tiellä.
Ja hyvillään olivat tytöt istuessaan reen perässä mustapäälliset turkit päällään ja valkoiset villahuivit päässään, olivat hyvillään siitä, että kerrankaan pääsivät oikein lystiä ajelemaan. Tuntuipa varsin mukavalta, kun ilma oli raitis ja hyvä, kun keli oli mainio, kun reki somasti hytkähteli ruunan juostessa ja kulkunen koreasti helähteli.
"Mennäänhän aivan kirkolle asti, mennäänhän?" muistuttivat tytöt Vilppoa, kun tämä mäen jyrkimmässä paikassa pidätteli hevosta.
"Mennään ainakin siihen asti, mistä takaisin palataan", vastasi Vilppo.
"Mokoma viisastelia! Vaan eihän käännytä takaisin ennenkuin kirkolla?"
"Sama kai minulle, vaikka ajeltaisiin tien päähän asti."
"No hyvä."
Tuumasi sitten toinen tytöistä: "Tämmöinenpä saisi olla ilma, kun Pajuvaaran Heikin ja Törmälän Eevan häihin tässä moniaan viikon päästä mennään."