Anni oli hetken aikaa vaiti, sanoi sitten: "Olkoonpa nyt asianlaita miten tahansa, niin sinä olet kuitenkin siellä Nurmelassa rakastunut tyttöön, jonka suhteen minä en ollut mitään. Mitä sinä siis minusta!."
"Mitäkö sinusta! Kenestä sitten, jos ei sinusta! — Olenhan minä jälistäpäin huomannut erehtyneeni sen Liisan suhteen ja tullut siihen vakuutukseen, että sinä olet se oikea, joka minulle on aiottu, sinä tai ei kukaan."
"Jopa vainen! Siinä erehdyit, että sillä Liisalla, josta mainitsit, ei ollutkaan samanlaisia tunteita sinua kohtaan kuin sinulla häntä kohtaan; vaan jos hän olisi ollut heti valmis sinulle myöntymyksensä antamaan, niin tietysti olisit ilolla tarjouksen vastaanottanut, vai kuinka?"
"No, olisikkohan tuo silloin niin mahtanut käydä, vaan en kai minä nyt ainakaan enää hänestä huolisikaan, jospa hänen saisinkin."
"Siinäpä se! Olisit kuitenkin silloin ottanut. Vaan kun et saanut, niin minä silloin olin hätävarana. Voi sinua, kuinka vähän osaat antaa arvoa naissydämmelle! Älä luulekaan, että minä tahdon olla hätävarana sinulle paremmin kuin kenellekään muulle! Älä luulekaan, että meidän naisten kanssa mies saa menetellä miten tahansa, vuoron perään ottaa ja hyljätä, mieltyä milloin yhteen milloin toiseen, miten sattuu vaan! Minäkö niin alentaisin itseni, etten loukkautuisi tuollaisesta käytöksestä, vaan olisin heti valmis suostumukseni antamaan! Sinä et tunnekaan minua, vaikka luulet tuntevasi. Tiedä se, että on minullakin sydän, on ajatuskyky ja kunniantunto!"
Jaakko tuli hämilleen, ei tiennyt alussa mitä sanoa, katsoi vaan kummissaan ja surullisesti Annin mielenliikutuksesta ja kiivaista sanoista punastuneita kasvoja ja suuria sinisilmiä. Viimein hän sai sanakseen: "Älä nyt ikääsi pahoile minun tuhmaa käytöstäni! Anna minulle anteeksi ja omista minulle rakkautesi! Minä kuitenkin ikäni sinua rakastan ja tunnen, että elämä ilman sinua ei ole minulle minkään arvoinen."
"Heitä pois jo kaikki tuommoiset puheet! Minä en tahdo enkä jaksa niitä enää kuulla."
Anni näyttäytyi aivan kylmätunteisena Jaakon suhteen, jota hän tahtoi uskotella, ettei tällä ollut mitään toivoa hänen suhteensa. Mutta kun hän ajatteli mielenlaatunsa todellista tilaa, niin tunsi hän, ettei hän sydämmessään ollut niin kylmä tätä kohtaan kuin sanoissaan ja käytöksessään; vaan hän piti kumminkin tämän käytöstä pahana ja oli siitä murheissaan; näyttäytyen sen vuoksi tahallaan jäykkänä ja taipumatonna, että Jaakko sitä selvemmin ymmärtäisi hänen loukkautuneen ja itsensä väärin menetelleen. Hänestä tuntui karvaalta ajatella, että tämä hänen lapsuutensa ystävä oli kerran hänen halpana pitänyt — tottapa hän sen mielestä oli halpa silloin ainakin kun Koiviston Liisa sen ajatuksissa vaan pyöri — ja hän muisti, kuinka kovasti hänen sydämmeensä oli koskenut se sanoma, joka tiesi Jaakolla morsiammen olevan. Kokekoon siis tämäkin, miltä toivoton rakkaus tuntuu, ja kärsiköön rakkauden tautia, kun tässä rakkaus vaan asunee! Se ei haittaa ollenkaan. Se on tälle opiksi vaan. Tietäköön, ettei hän suinkaan ole mikään hätävara, joka olisi alttiina miesten huikenteleville tunteille! Tietäköön myöskin, ettei naissydämmen valloittaminen suinkaan ole kaikkein helpoin asia!
Ja Anni kääntyi selin Jaakkoon eikä sen koommin ruvennut puheisiin tämän kanssa; ja kun Jaakko näki kaikki tuumansa turhiksi, täytyi hänen tälläkin kertaa, paremmin asioissaan onnistumatta kuin ennenkään, alla päin, pahoilla mielin lähteä kotiaan.