Jaakko ei naureskellut eikä puhunut ja huutanut niin iloisesti kuin toiset, istui kuitenkin tyyneenä ja rauhallisena veneessä ja kuunnellessaan käen kukuntaa ajatteli, että kukkukoonpa käki nyt lempeä lemmettömälle morsiammelle.
Kun nuorten miesten iloitellessa neljä tyttöä ilmausi lahden etälänpuoleiselle rannalle ja sinne vihannalle nurmirinteelle tuli katsomaan ja kuuntelemaan, mitä miehiä ne ovat nuo, jotka semmoista iloista ääntä pitävät, silloin veneessä oliat sitä kovemmin huusivat, jotta paremmin kuuluisi, ja tähystelivät rannalla käveleviä tyttöjä, jotta ketä ne ovat. Näytti vähän niinkuin ne olisivat olleet Toivoniemen ja pappilan piikoja. Ei vielä aivan selvään saattanut eroittaa.
Vilppo ja Pekka ne vaan laskettelivat iloisia ja lystillisiä runosäkeitä, enimmäkseen vaan tukkipoikain lauluja, joihin Jaakkokin kyllä yhtyi, mutta halusipa hän joskus toisenlaisiakin runosäkeitä laulettaviksi, jotka olisivat paremmin hänen omien tunteittensa mukaiset.
Kun oli muuankin tukkipoikain laulu laulettu, tuumasi hän tovereilleen: "Lauletaanpa nyt kerran jotain muutakin eikä aina noita samoja. Lauletaanpa että
"Ai, ai, ai, kuinka mua vaivaapi tuo rakkauden tauti. Ei sitä tunne eikä tiedä, joka ei sitä nauti."
"No lauletaan!" myöntyivät siihen toiset, ja kohta kajahtelivat rannat vastaan kolmen vankkaäänisen miehen kovista huudoista.
Monta kertaa kadutettiin samoja säkeitä, kunnes Jaakon esityksestä taas laulettiin ja huudettiin:
"Sua rakastan mä kaiken elinaikani, Vaikka onpi turha jo kaikki toivoni."
Tytöt, näitä ja muita lauluja aikansa kuunneltuaan, alkoivat juoksujalassa törmän päältä rantaan laskeutua, lykkäsivät sieltä vesille veneen ja lähtivät hekin pulkkailemaan, etenivät rannasta ja lähenivät sitä venettä, jossa nuo isoääniset laulumiehet olivat. Nämä silloin kohta tunsivat heidät, näkivät, että siinä veneessä istuivat pappilan piiat Anni ja Kaisa sekä Toivoniemen kaksi piikatyttöä; ja silloin hekin puolestaan alkoivat näitten venettä kohti soutaa.
Nuoret yhdyttyään ja tervehdittyään toisiaan puhelivat iloisesti minkä mitäkin, laskivat leikkiä, katsastivat toisiinsa ja rupesivat miettimään, että mitä lystiä sitä nyt keksittäisiin. Silloin ehdoitteli Yilppo: