"Kun ei muuta mukavampaa löytyne, ruvetaan vaikka nuotan vetoon."
"No ruvetaan!" suostuivat heti toiset.
Tehtiin niinkuin päätettiin. Tuota pikaa käännettiin molemmat veneet yhtäälle päin sitä rantaa kohti, josta Vilppo, Pekka ja Jaakko olivat tulleet, ja lähdettiin nuottaulkuja kohti kilpaa soutamaan. Kävipä silloin koko ätäkkä; silloin puheltiin ja naurettiin, porskuteltiin ja airoja kiskottiin ja vaahtopyörteet jäivät airojen jälkiin ja koskena kohisi vesi veneitten keulain edessä. Tytöt ne tiheämpään airoja vedessä käyttivät, vaan pojat taas voimakkaammin vetivät, jotta yhtä rintaapa ne veneet kulkivat, vaikka tyttöjä oli neljä ja poikia vaan kolme.
Kiireesti ahdettiin nuotta veneisiin ja lähdettiin sitten muikkuparvea etsimään, ja samalla kun parvi nähtiin, samallapa se melkein oli kierrettynäkin; niin sukkela oli nuori väki liikkeissään.
Kului varsin rattoisasti aika siinä nuotan vedossa, jolloin nähtiin vaivaa huvin eikä suinkaan työn vuoksi, eikä vaan iloisia puheita eikä naurua eikä lystiä puuttunut. Vilppo varsinkin oli erittäin riemastunut ja virkeä ja näkyipä toisten ilo Jaakkoakin vähän elähyttävän. Mutta eipä hän paljon puhellut, enimmäkseen vaan kuunteli toisten puheita, katseli heidän hommiaan ja nuotan vetoa, piteli puuta ja nautti illan ihanuudesta.
Luoteen puolella kauniisti kimaltelevan ison selän takana näytti juuri aurinko isona kuin ammeen pohja alareunallaan veden rajaan koskevan, painui sitten painumistaan alemmaksi, kunnes viimein solahti näkymättömiin, vaan kirkas punertava loisto jäi jälille pohjoiselle taivaan rannalle, eikä se siitä kadonnut koko yönä.
Jaakko tuon tuostakin katsoa vilkaisi silmiin Annia, joka toisessa veneessä oli muutamana puun pitäjänä, katsasti, että luopiko se edes silmäystäkään häneen; ja kylläpä se näkyi, kumma kyllä, kerran toisensa perästä häneen katsastavan ja nyt sen silmäykset näyttivät tavattoman ystävällisiltä — mikä ne lieneekin muuttanut — ja kasvot lempeiltä ja iloisilta. Eihän se tuollainen ollut talvella — — mikä lieneekin siinä mielenmuutos tapahtunut — — jospa se jo alkaa katua talvellista kovuuttaan!
"Alkakaapa jo tarpoa!" huudahti samalla Vilppo. "Kukkohan tässä jo kohta käsiin tulee."
"Onpa tuo siksi etäällä vielä, että tuskin porkalla yllät koskea", arveli siihen Kaisa.
"Yllänpähän."